Niklas Herlin ehdolla Alma Median hallitukseen

Mediayhtiö Alma Median hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta esittää Niklas Herlinin ja Perttu Rinnan valitsemista uusina jäseninä yhtiön hallitukseen.

15.2.2013 13:18 | Päivitetty 15.2.2013 13:07

Niklas Herlin on Alma Median suuromistaja sijoitusyhtiönsä Mariatorpin kautta. Mariatorp nousi viime kesänä Alman toiseksi suurimaksi omistajaksi kymmenen prosentin siivullaan. Selvästi suurin omistaja on liki 30 prosenttia omistava Ilkka-Yhtymä.

Niklas Herlinillä on aiempia sidoksia Almaan Kauppalehden kautta, jonka pörssitoimittajana ja uutispäällikkönä hän työskenteli pitkään. Hän omistaa myös kirjankustantaja Teoksen ja nettilehti Uuden Suomen, jonka hallituksen puheenjohtajana hän myös toimii.

Perttu Rinta puolestaan on sähköyhtiö Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja. Hän on muun muassa Energiateollisuuden jäsen ja Vapon hallituksen varapuheenjohtaja.

Alma Median hallituksen valitsee maaliskuun puolivälissä pidettävä yhtiökokous. Yhtiön mukaan kaikki hallituksen jäseniksi ehdotetut ovat antaneet suostumuksensa valintaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?