Valtio laittaa 23 miljoonaa euroa Talvivaaran antiin

Valtion omistajayhtiö Solidium osallistuu kaivosyhtiö Talvivaaran tulevaan merkintäetuoikeusantiin mahdollisesti jopa yli 50 miljoonalla eurolla. Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen perustelee osallistumista vastuullisella omistajuudella.

Kari Järvinen

14.2.2013 10:43 | Päivitetty 14.2.2013 10:42

Solidium on sitoutunut käyttämään merkintäoikeutensa täysimääräisesti, mistä kertyy uusia osakkeita 23 miljoonan euron edestä. Mikäli annissa tarjottuja uusia osakkeita osakkeita ei merkitä täysimääräisesti, Solidium on sitoutunut merkitsemään osakkeita vielä noin 30 miljoonalla eurolla.

– Vastuullisena omistajana Solidium haluaa, että yhtiöllä on mahdollisuus saattaa ympäristöasiansa järjestykseen ja viedä tuotannon ylösajo loppuun. Solidium haluaa myös osallistua suomalaisen kaivososaamisen kehittämiseen, Kari Järvinen sanoo tiedotteessa.

Solidium on Talvivaaran toiseksi suurin omistaja toimitusjohtajana toimivan Pekka Perän jälkeen. Solidium omistaa noin 8,9 prosenttia osakkeista, eli hieman enemmän kuin työeläkevakuutusyhtiö Varma, jolla on osakkeista 8,7 prosenttia.

Talvivaara kertoi analyytikoiden jo ennakoimasta merkintäetuoikeusannista tänään tilinpäätösraporttinsa  julkistamisen yhteydessä. Yhtiö tavoittelee annissa 260 miljoonan euron pääomalisäystä hupenevan kassansa tukevoittamiseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?