Näillä alueilla asuntojen hinnat nousivat eniten - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Täällä ovat Suomen halutuimmat postinumerot

Julkaistu: 9.2.2013 6:01, Päivitetty 13.2.2013 12:22

Joillakin postinumeroalueilla asuntojen neliöhinnat ovat nousseet vuodessa satoja euroja. Yhdessä kaupunginosassa 80 neliön kodin hinta on noussut liki 41 000 euroa. Listasimme sata postinumeroa, joissa keskihinnat ovat nousseet eniten. Katso, miten ne jakautuvat ympäri Suomen.

Asuntojen hintojen nousu vaihtelee hyvin paljon pienenkin alueen sisällä. Tämä ilmenee Taloussanomien tekemästä vertailusta, jossa on tarkasteltu vuosina 2011 ja 2012 ostettujen asuntojen hintoja yli 1 500 postinumeroalueella.

Vertailu perustuu Tilastokeskuksen tilastoihin, ja siinä on mukana vanhoista kerros-, rivi- ja omakotitaloista sekä vapaa-ajanasunnoista tehdyt kaupat.  Postinumeroalueiden rajat eivät ole samat kuin kuntarajat, vaan sama numero voi jakaantua usean kunnan alueelle. Suuressa kunnassa on useita postinumeroalueita. Vertailussa eivät ole mukana kaikkein pienimmät postinumeroalueet, joissa kaupattiin vain muutamia asuntoja.

Vertailun kärjessä on Helsingin Katajanokka. Siellä asuntojen hinnat ovat nousseet vuodessa 509 euroa. Tahti on jatkunut jo toista vuotta, sillä vuosi sitten tehdyssä vastaavassa vertailussa alueen hinnat olivat kiivenneet 416 euroa vuodessa.

Alueet eriytyvät edelleenarvostuksen perusteella

Alueen vanhoja taloja on saneerattu, mikä on nostanut niiden arvoa entisestään. Erään asukkaan mukaan Katajanokalla on meneillään sukupolvenvaihdos. Maksukykyiset perheet ostavat isoja asuntoja kivitaloista.

Hinnassa olennaista on arvostus. Meren ympäröimää Katajanokkaa pidetään rauhallisena keskusta-alueena.

– Tämä on merkki siitä, että alueet eriytyvät edelleen arvostuksen perusteella, sanoo Kiinteistömaailman varatoimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Hänen mukaansa hinnat määräytyvät pitkälti psykologisin perustein.

– Kyse on siitä, millaisia hintoja kuluttajat ovat valmiita hyväksymään milläkin alueilla. Jos Vantaan Tikkurilassa pyydettäisiin asunnosta samaa neliöhintaa kuin Helsingin Ullanlinnassa, ostajat pitäisivät sitä poskettomana, hän lisää.

Vertailussa nousevat kasvukeskukset. Sadasta eniten kallistuneesta postinumeroalueesta puolet sijaitsee pääkaupunkiseudulla ja kolmannes Helsingissä. Helsingissä eniten hinnat nousevat rannoilla, keskustassa ja suosituilla pientaloalueilla.

Kiinteistönvälitysjohtaja Kenneth Sandberg OP-Kiinteistökeskuksesta sanoo, että keskustan arvostus pysyy.

– Aina on ihmisiä, jotka haluavat asua keskustassa, hän sanoo.

Hyvät liikenneyhteydetnostavat hintoja

Joka seitsemäs sadasta eniten kallistuneesta alueesta on Espoossa. Tapiolan kolme postinumeroa ovat 30:n kovimman hinnannousun kokeneen alueen joukossa. Heikkinen ja Sandberg pitävät tätä pitkälti rakenteilla olevan länsimetron ansiona. Myös Otaniemen hyvä sijoitus voi selittyä metrolla.

Sandbergin mukaan liikenneyhteyksillä on suuri vaikutus. Hän ennakoi, että asuntojen hinnat nousevat vielä Kirkkonummella Helsingistä länteen vievän moottoritien jatkon ansiosta.

Espoon Mäkkylässä hinnat ovat nousseet neljänneksi eniten koko maassa. Sandberg arvioi, että Kehä I:n parannus on yksi syy. Heikkisen mielestä myös uudisrakentaminen on voinut kiivastuttaa sisäistä muuttoliikettä ja nostaa vanhojenkin asuntojen hintoja.

Vantaan alueista vain neljä mahtuu sadan eniten nousseen joukkoon.

– Vantaalla keskihinnat ovat selvästi matalammat kuin muualla pääkaupunkiseudulla, koska sitä ei kokonaisuutena mielletä halutuksi ykkösalueeksi, arvioi Sandberg.

Sijoitusinto nostaa hintoja Lahdessa

Lahdesta top sata -listalla on kolme postinumeroa. Reippaasti kallistuneiden joukossa on myös Nastolan Villahti. Silti myyntijohtaja Nina Koutajoki Huoneistokeskuksesta sanoo, että Lahden seudulla ei ole meneillään mitään huimaa hinnannousua.

Eniten kallistuneen Kytölän alueen hintapiikki selittyy pitkälti sillä, että siellä on myyty uudehkoja 2000-luvulla rakennettuja rivitaloasuntoja, joiden hinnat ovat keskimääräistä kovempia.  – Alueen kerrostaloasuntojen hinnat eivät ole nousseet mihinkään, Koutajoki vertaa.

Hän kertoo, että rivitalojen suosio on Lahden seudulla noussut, kun pankit ovat kiristäneen lainanantoaan ja rahoitus ei välttämättä riitä omakotitaloon.

Nastolassa kauppamäärät ovat vähäisiä ja kolme kauppaa on nostanut keskihintaa.

Hennalan-Jokimaan alueella on Koutajoen mukaan myyty ”mielettömästi” uudistuotantoa. Se on vilkastuttanut vanhojenkin asuntojen kauppaa, sillä neljäsosa kodinvaihtajista ostaa uuden asunnon entisen kotinsa läheltä.

– Myös helsinkiläiset sijoittajat ovat olleet liikkeellä.

Lähellä rautatieasemaa sijaitsevat yksiöt ja kaksiot viedään Koutajoen mukaan käsistä, sillä Lahdesta voi vuoraamalla saada viiden prosentin tuoton, mikä on selvästi enemmän kuin Helsingissä. Hintaero Helsingin ja muunSuomen välillä kasvaa yhä

Sadan eniten nousseen listalla on myös postinumeroalueita Tampereelta, Lappeenrannasta ja Turun seudulta. Lisäksi joukossa on yksittäisiä alueita Mikkelistä, Hämeenlinnasta, Kouvolasta ja paljon pienemmistäkin kunnista. Esimerkiksi Konnevedellä, Sievissä ja Joroisissa hinnat ovat nousseet vähintään 200 euroa neliöltä vuodessa.

Välittäjien mukaan kyse ei välttämättä ole alueiden suuresta arvonnoususta. Kun kauppoja tehdään vähän, yksittäiset kohteet voivat heiluttaa keskihintoja selvästi.

Sandberg ennakoi, että neliöhintojen ero pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä suurenee vastaisuudessakin.

– Helsingin seudulla ei pysytä rakentamaan lisää asuntoja, eikä vanhoja huoneistoja tule myyntiin sitä tahtia, että erot tasoittuisivat, hän huomauttaa.

Sandbergin mukaan noin sadan kilometrin säteellä Helsingistä samalla rahalla saa noin kolme kertaa enemmän neliöitä kuin pääkaupungista. Tämä innostaa muuttamaan. Koutajoki kertoo, että Lahden alueella liikkuu paljon asunnonkatsojia pääkaupunkiseudulta.

100 postinumeroa, jossa keskihinnat nousivat eniten Näissä postinumeroissa asuntojen hinta nousi eniten

KuntaAluePostinumeroKeskineliöhinta 2011 (e/m2)Keskineliöhinta 2012 (e/m2)Erotus (e/m2)HelsinkiKatajanokka001605 9326 441509EspooTapiola021203 6514 108457HelsinkiHevossalmi008702 6433 061418EspooMäkkylä026503 0433 439396HämeenlinnaSairio132201 8852 257372LahtiKytölä152301 2291 588359EspooPerkkaa026003 4283 769341TurkuKupittaa205202 0372 368331MikkeliNuijamies501301 5551 876321HelsinkiVeräjämäki006503 2123 530318EspooOtaniemi021503 3833 701318HelsinkiPohjois-Meilahti002704 6864 994308HelsinkiKuusisaari-Lehtisaari003403 6703 966296TampereMessukylä337002 3502 646296EspooNiittykumpu022003 3793 668289HelsinkiKeskusta001005 4135 701288HelsinkiHerttoniemi008103 7994 084285NastolaVillähde155401 4541 737283EspooTapiola021103 9554 236281PöytyäRiihikoski218701 0091 285276HelsinkiMunkkivuori-Niemenmäki003503 7183 992274HelsinkiTöölö002504 9535 222269KouvolaKotiharju-Ruhjonmäki457201 1681 436268VarkausPuurtila783109251 191266Nummi-PusulaPusula038501 3351 599264HelsinkiVartioharju009503 2023 462260HelsinkiKulosaari005703 8734 132259EspooTapiola021003 9394 198259MaskuLemu212301 4301 687257HelsinkiPunavuori001205 5815 837256LappeenrantaParkkarila-Harapainen-Reijola535001 7762 028252SaloPertteli253601 0241 273249Petäjävesi-419001 1031 347 244RovaniemiPullinranta-Kiiruna964001 5741 818244Konnevesi-443008601 103 243VantaaRekola014002 7993 037238HattulaRahkoila138801 7161 954238EspooKattilalaakso023303 5253 753228HelsinkiSörnäinen005004 3494 572223Sievi-854109221 144 222MäntsäläMäntsälä046001 8692 088219LahtiHennala-Jokimaa157001 4901 706216EuraPanelia27430717929212OuluKarjasilta901401 6631 875212HelsinkiKallio005304 5104 721211VantaaVapaala016502 0922 301209VantaaTikkurila013002 8023 008206KirkkonummiGesterby024101 5271 731204EspooLaaksolahti-Lähderanta027202 9133 116203HelsinkiVallila005503 9574 159202HelsinkiItäkeskus-Marjaniemi009302 8873 089202LohjaMuijala086801 9552 157202Joroinen-79600702904 202Kontiolahti-811001 4071 606 199HelsinkiEtelä-Haaga003203 8294 027198HelsinkiAlppila005104 2604 458198EspooSuomenoja022703 1883 386198LappeenrantaKivisalmi539501 1361 332196KirkkonummiJorvas024202 2122 407195LahtiMöysä151501 6321 825193Haapavesi-866001 1401 331 191PöytyäYläne219001 0811 271190Alajärvi-629001 0031 192 189HelsinkiTammisalo008303 4473 635188TampereLänsi-Amuri332302 8313 017186HelsinkiPuistola007502 4892 674185Kurikka-613001 0921 277 185EspooLatokaski023403 0133 196183Laukaa-413401 4691 652 183SavonlinnaSortteerinlahti-Talvisalo571701 0921 275183NokiaHarjuniitty371401 7661 947181IittiMaunuksela457409931 174181EspooVirhelaakso027102 6002 780180HämeenlinnaLammi kk169001 0131 192179HelsinkiMaunula-Suursuo006302 8443 022178HelsinkiRuskeasuo002804 3944 570176HeinolaJyränkö181509191 095176KuopioPäiväranta704201 5141 688174Säkylä-278001 1071 279 172HelsinkiMunkkiniemi003304 6094 780171Oulu-901002 1672 337 170HelsinkiKivihaka003103 3523 521169HelsinkiLänsi-Herttoniemi008003 4213 590169TampereOsmonmäki-Petsamo335002 5762 745169EspooMatinkylä022303 2953 463168HelsinkiPajamäki003603 0433 210167PorvooEestinmäki-Ernestas064501 8021 969167LappeenrantaRauha-Tiuruniemi553001 0281 194166VantaaHämevaara016403 0663 231165Laitila-238001 0211 186 165HelsinkiPohjois-Haaga004003 2863 449163EspooKarakallio026202 4852 644159HelsinkiAurinkolahti009903 9564 112156KangasalaSahalahti364201 3141 470156HelsinkiLänsi-Pasila022403 6453 799154LoimaaLoimaa kk32210810964154Kaavi-73600794946 152HelsinkiOulunkylä-Patola006402 9853 136151HelsinkiRuoholahti001805 4595 608149 Lähde: Tilastokeskus

Näissä postinumeroissa asuntojen hinnat nousivat