EK: Palkankorotuksiin ei ole nyt varaa

Työnantajia edustava Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) vaatii säilyttämään palkankorotuksissa nollalinjan seuraavalla työmarkkinakierroksella.

EK:n puheenjohtaja Ilpo Kokkila on väläytellyt jopa palkka-alea.

8.2.2013 15:22 | Päivitetty 8.2.2013 15:29

EK linjasi perjantaina tiedotteessaan, ettei palkkoja voida korottaa, mikäli työpaikat halutaan säilyttää Suomessa. Keskusjärjestön mukaan palkat ovat nousseet Suomessa nopeammin kuin muualla Euroopan unionissa (EU).

EK:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila väläytti joulukuussa jopa palkkojen laskemisen mahdollisuutta Ylelle antamassaan haastattelussa.

– On vaikea käyttää sellaista sanaa kuin palkankorotus, koska näyttää siltä, että tiukan linjan kanssa joudutaan elämään ja palkkoja pitäisi mieluimmin laske kuin nostaa, Kokkila sanoi.

Kokkilan puheenvuoro ja myöhemmät tapahtumat synnyttivät vilkkaan keskustelun yleisen palkka-alen mielekkyydestä. Sittemmin EK:n johto onkin puhunut ennemminkin palkkojen korotuksista pidättäytymisestä.

EK:n hallitus linjasi eilisessä kokouksessaan alustavasti tulevan työmarkkinakierroksen tavoitteita. Palkkamaltin lisäksi EK pyrki lisäämään paikallisen sopimisen mahdollisuuksia alakohtaisesti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?