Kuin pankkisektorille viritetty pommi

Julkaistu:

Uutiskommentti
Pankkien yleisten lainaehtojen kohta, jonka mukaan pankki voi nostaa marginaaleja yksipuolisesti vakavaraisuus- tai maksuvalmiustilanteen vaatiessa, on kuin pankkisektorille viritetty pommi.


Peruspankkitoiminnan näkymät ovat tällä hetkellä huonot. Korkotaso on painanut ennätysalhaalle, mikä syö pankkien korkokatetta. Danske Bankin Suomen henkilöasiakasliiketoimintojen johtaja Kenneth Kaarnimo kertoi taannoin, että pankkien tilanne on haastava, kun korkokate on pudonnut alle puoleen pankkien tuotoista.

Korkokate on perinteisesti pankkien tärkein tuottojen lähde. Nyt korkotaso on painunut alas eikä marginaalien nousu ole pystynyt ainakaan vielä korvaamaan menetettyjä tappioita. Peruspankkitoiminta on toisin sanoen aiempaa kannattamattomampaa pankeille. Asuntolainoista ei saa yhtä hyvää tuottoa kuin aiemmin.

Samaan aikaan pankkien uusissa yksityishenkilöiden malliehdoissa lukee, että pankki voi maksuvalmiuden tai vakavaraisuuden sitä edellyttäessä yksipuolisesti nostaa lainamarginaaleja ja korkoja. Jos marginaalinosto ei miellytä asuntovelallista, hän voi irtisanoa velkansa.

Pykälää ei ole toistaiseksi sovellettu. Se on kuitenkin olemassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomen pankkisektori on riippuvainen ulkomaisesta markkinarahoituksesta. Jos rahoitus ehtyy, Suomen pankit voivat joutua maksuvalmiusvaikeuksiin. Tällöin edellytykset asuntolainamarginaalien nostolle täyttyvät.

Kuvitellaan tilanne, jossa eurokriisi kärjistyy. Epäluottamus euroalueella kasvaa, ja pankit vetäytyvät kuoreensa. Luottamus pankkisektorilla katoaa. Tällöin suomalaispankit voivat joutua ongelmiin.

Jos yksi pieni pankki nostaa asiakkaidensa lainamarginaaleja, se ei aiheuta ongelmia yhteiskunnalle. Laina-asiakkaat voivat irtisanoa lainansa ja hakea uutta velkaa muualta. Jos taas suuri pankki, kuten Nordea, päättää nostaa asiakkaidensa lainamarginaaleja, kaikki ovat ongelmissa. Asiakkailla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin maksaa.

Pankkien kohdalla tilanne on loistava. Niille on jätetty lainaehtoihin takaportti, jossa ne voivat hoitaa itsensä kuntoon asiakkaidensa kustannuksella. Pankkien omistajien tilanne on siis hyvä. Onhan pankeilla asiakkaiden tuen lisäksi valtion oletettu takaus turvanaan.

Yhteiskunnan kannalta tilanne on huolestuttava. Pankit voivat korottaa yksipuolisesti lainamarginaaleja. Velkaantuneille kotitalouksille esimerkiksi kahden prosenttiyksikön marginaalinostolla olisi vakavat seuraukset. Asia on kuin Suomen pankkisektorille viritetty pommi.

Siksi pitäisikin tarkastella, kuinka pankit voidaan pelastaa mahdollisen kriisin koittaessa. Pelastamatta pankkeja ei voi jättää. Mutta onko oikein, että pelastajana toimivat pankkien asiakkaat, eivätkä esimerkiksi niiden omistajat?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläisnaisen Visa-kortin käyttö loppui tylyyn viestiin – syypää löytyy pankkien ulkopuolelta

    2. 2

      Köysirata Tampereen keskustasta Särkänniemeen? Hurja idea nytkähti eteenpäin

    3. 3

      Huippumerkki Burberry polttaa yli 30 miljoonan euron edestä vaatteita joka vuosi – ei halua myydä niitä alennuksella

    4. 4

      Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

    5. 5

      Tutkimus: Täällä ovat asuntosijoittamisen parhaat apajat – pääkaupungilla ei asiaa kärkiviisikkoon

    6. 6

      Telia ostaa MTV:n – kaupassa mukana Cmore ja Ruotsin TV4

    7. 7

      Stora Enso paransi tulostaan reippaasti – kiristynyt puutilanne ei pilannut kasvua

    8. 8

      Satonäkymät ovat heikot, meneillään kolmas huono viljavuosi

    9. 9

      Helle muuttaa riisipiirakan bakteeripommiksi – Lista: Nämä ruokatavarat pilaantuvat nopeimmin

    10. 10

      Tiedon tulos vahvistui – Alkio: Yhä suurempi osa palveluistamme kestävällä kasvu-uralla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläisnaisen Visa-kortin käyttö loppui tylyyn viestiin – syypää löytyy pankkien ulkopuolelta

    2. 2

      Helle muuttaa riisipiirakan bakteeripommiksi – Lista: Nämä ruokatavarat pilaantuvat nopeimmin

    3. 3

      Telia ostaa MTV:n – kaupassa mukana Cmore ja Ruotsin TV4

    4. 4

      Huippumerkki Burberry polttaa yli 30 miljoonan euron edestä vaatteita joka vuosi – ei halua myydä niitä alennuksella

    5. 5

      Näyttävätkö pihapuusi tältä? Ota heti yhteys Eviraan – tuhoisan kasvitaudin pelätään leviävän Suomeen

    6. 6

      Tällaiseksi suomalainen köyhyys on muuttunut – Hursti: Avuntarvitsijoiden määrä kymmenkertaistui

    7. 7

      Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

    8. 8

      Köysirata Tampereen keskustasta Särkänniemeen? Hurja idea nytkähti eteenpäin

    9. 9

      Tutkimus: Täällä ovat asuntosijoittamisen parhaat apajat – pääkaupungilla ei asiaa kärkiviisikkoon

    10. 10

      Nordea pesee kasvojaan kotipaikan vaihdosta seuranneen kuohunnan jäljiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

    2. 2

      Helsinkiläisnaisen Visa-kortin käyttö loppui tylyyn viestiin – syypää löytyy pankkien ulkopuolelta

    3. 3

      Kuolinpesän myymä talo oli valtava katastrofi – Oikeus purki kaupan, 90 000 euron kulut perillisille

    4. 4

      Kokousvieraat hehkuttivat suomalaisia mansikoita ja herneitä – kesätyöntekijä Emman nopea toiminta ratkaisi kaiken

    5. 5

      Valtava koneisto vyöryy Suomeen: Katso tästä hurjat luvut Trumpin ja Putinin tapaamisen takana

    6. 6

      Helle muuttaa riisipiirakan bakteeripommiksi – Lista: Nämä ruokatavarat pilaantuvat nopeimmin

    7. 7

      Näistä koostuu Helsingin huippukokouksen miljoonalasku – ”Hyvä panos-tuotos-suhde”

    8. 8

      Löytyikö ullakolta romu vai keräilyhitti? Klassikkolamppu 130 000 euroa, Muumi-lelu 500 dollaria

    9. 9

      Näyttävätkö pihapuusi tältä? Ota heti yhteys Eviraan – tuhoisan kasvitaudin pelätään leviävän Suomeen

    10. 10

      Kuluttajaliitto tympääntyi: Jatkuville alennusmyynneille on tultava loppu – ”Meneillään on kissa-hiiri -leikki”

    11. Näytä lisää