TS: Huhut vellovat: Suomen STX myymässä tytäryhtiötä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

TS: Huhut vellovat: Suomen STX myymässä tytäryhtiötä

Telakkayhtiö STX Finlandin huhutaan suunnittelevan tytäryhtiöidensä myyntiä, Turun Sanomat kertoo. Yksi kaupan olevista yhtiöistä olisi suunnittelu- ja insinööritoimisto Aker Arctic, ja ostajia voisi löytyä monelta suunnalta.

1.2.2013 11:35 | Päivitetty 1.2.2013 11:34

Aker Arcticin  toimitusjohtaja Mikko Niini ei pidä myyntiä mahdottomana.

– Olen hermostuneena kuullut näitä samoja huhuja, että olisimme myytävänä, mutta en tiedä asiasta tarkemmin. Me olemme tässä asiassa vain kohde, emme neuvottelujen osapuoli, Niini sanoo Turun Sanomissa.

STX omistaa 71 prosenttia Akerista. Muita omistajia ovat ABB ja norjalainen Aker Solutions.

Akeriin sijoittamalla Suomen valtio voisi löytää sääntöjen mukaisen tavan tukea telakkaa, Turun Sanomat kirjoittaa.

Kiinnostusta voisi olla myös Venäjällä, sillä jäänmurtajien rakentamiseen erikoistunut Archtech Helsinki Shipyard on puoliksi venäläisten omistama. Kolmas mahdollinen ostaja voisi olla myös italialainen telakkayhtiö Fincantieri, joka osti hiljan STX:n offshorealuksiin erikoistuneen STX OSV:n.

Huhuja liikkuu myös hyttitehtaan eli STX Finland Cabinsin myynnistä.

Julkisuudessa esitetyt arviot, joiden mukaan korealainen emoyhtiö STX aikoisi rahoittaa Turun telakkaa, eivät lehden tietojen mukaan pidä paikkaansa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?