S-ryhmän vähittäismyynti kasvoi viime vuonna viisi prosenttia edellisvuodesta. Myynti nousi 12 miljardiin euroon. Päivittäistavarakaupan myynnissä kasvua oli 7,4 prosenttia.
– Yleinen talouden kehitys ja epävarmuus huomioon ottaen koko vuoden myynti oli varsin tyydyttävä, Kuisma Niemelä sanoo Taloussanomille.
– Kasvu on ollut pienenevää vuoden edetessä, ja on iso asia, johon toivotaan käännettä. Kauppa on taloudenseurannainen, johon liittyvät kuluttajien odotukset, niin tältä se nyt näytti.
Myönteisenä lukuna Niemelä pitää matkailukauppaa. Matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti lisääntyi kolme prosenttia. Osan kasvusta toivat ulkomaiset matkailijat. Myös Kodin Terran myynti kasvoi selvästi alaa paremmin, eli kuusi prosenttia.
Uusia Sokoksia tulossa
Ruokakaupassa taloustilanne näkyy edullisempien tuotteiden kysyntänä. S-ryhmän mukaan alennustuotteisiin reagoidaan aiempaa voimakkaammin, ja niitä ostetaan aiempaa suurempia määriä.
Tavaratalo- ja erikoisliikekaupassa viime vuoden myynti sen sijaan laski 3,3 prosenttia. Joulusesonki oli myyntiryhmän mustaa aikaa, sillä loka–joulukuussa laskua oli reippaammin eli 11 prosenttia.
Niemelä selittää syytä vaatemyynnin heikkoudella. Hän ei usko, että Sokoksilla olisi ollut huonompi imu kuin kilpailevilla tavarataloilla.
– Pukeutumisen kauppa on ollut viime vuonna pienimmällä kehityksellä. Se on myös toimialan yleinen trendi.
Vaikka tavaratalomyynti on kehittynyt päivittäistavarakauppoja heikommin, mitään suunnitelmia ei Niemelän mukaan ole esimerkiksi nykyisten Sokosten karsimiseksi.
Päinvastoin, muutamia uusi on suunnittelupöydällä, esimerkiksi Helsingin Kannelmäkeen ja Ouluun.
– Niitä suunnitellaan tilannelähtöisesti, siellä missä on isompia hankkeita, kuten keskustasuunnitelmia esimerkiksi menossa, Niemelä sanoo.
Yli kaksi miljoonaaasiakasomistajaa
Autokaupan pitkään jatkunut alamäki kuritti myös S-ryhmää, ja auto- ja autotarvikekauppa supistui kahdeksan prosenttia.
Viime syksynä SOK:n talous- ja rahoitusjohtaja Jari Annala vihjasi Ylen mukaan, että autokaupasta luopumista on pakko harkita. Niemelä kiistää nyt, että SOK harkitsisi asiaa.
– Teemme parantamistoimenpiteitä, kehitämme liiketoimintaa, parannamme kustannustehokkuutta asiakaspalvelua ja markkinointia. Niillä on tarkoitus pärjätä. Meillä ei ole aikomusta luopua autokaupasta.
– Toivomme taloustilanteen parantumista. Kun vielä tiedetään, että [autokannassa] on patoumaa, Suomessa ajatetaan vanhoilla autoilla, toivomme että sillä puolella tulee myönteistä kehitystä, hän sanoo.
Viime vuoden helmikuussa S-ryhmän asiakasomistajien määrä ylitti kahden miljoonan rajan.
Asiakasomistajat vinguttivat vihreää korttia neljä prosenttia edellisvuotista enemmän eli reilut 9,4 miljardin euron edestä. Bonusta he saivat 378,5 miljoonaa euroa. Kasvua oli viisi prosenttia.