Lemmikkibisnes kasvaa ripeästi

Julkaistu: , Päivitetty:

Urbaanikoira pääsee hammaslääkäriin ja laihdutusohjelmaan.
Kolme iloista kultaistanoutajaa tervehtii Helsingissä roihuvuorelaisessa kerrostalossa vieraita. Tara, Dinah ja Mazi ovat urbaaneja 2010-luvun hyvinvointikoiria. Ne ovat Ulla ja Kari Kumpulaisen lemmikkejä.

Kolmikon elämä on mallillaan. Ne nauttivat terveellisiä ruokia – toisinaan uunissa kypsytettyä kirjolohta, joka on niiden herkkua. Vakuutuksetkin ovat kunnossa.

Taran, Dinahin ja Mazin kaltaisia koiria, kissoja ja muita lemmikkieläimiä on yhä enemmän.

Lemmikkieläinbisnes onkin kasvanut jo pitkään.

Vuonna 2003 Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan 251 erikoiskauppaa, jotka myivät lemmikkieläimiä, niiden ruokia ja tarvikkeita. Vuonna 2010 niitä oli jo 420.

Vielä parikymmentä vuotta sitten, 1993, erikoiseläinkauppojen myynti oli arvoltaan 20,7 miljoonaa euroa, mutta 2010 se nousi jo yli 108 miljoonaan euroon. Lisäksi lemmikkien ruokaa myydään runsaasti tavallisissa kaupoissa.

Tara, Dinah ja Mazi syövät valtaosin koirien omaa muonaa. "Mutta annan niille myös esimerkiksi raakaa jauhelihaa sekä keitän porkkanaa ja kukkakaalia", kertoo Ulla Kumpulainen.

Kolmikon ruokaan kuluu kuukausittain yhteensä 180 euroa, Kumpulaiset arvioivat. Lisäksi rokotukset ja muut eläinlääkärillä käynnit maksavat. Koirista vanhimmalta, nelivuotiaalta Taralta, poistettiin eläinlääkäriasemalla hammaskiveä. Se maksoi 131 euroa.

Taralle ja Dinahille oli kertynyt pari kolme kiloa massaa yli ihannepainon. Koirat ilmoitettiinkin joulukuussa eläinlääkäriaseman laihdutusohjelmaan, josta peritään pieni maksu.

Koirien vyötäröstä on lähtenyt muutamassa viikossa pois yhdeksän, kymmenen senttiä.

Mahdollisissa tapaturmissa ja sairauksissa koirien hoitokuluja lieventävät vakuutukset.

Vakuutusten otto lemmikkieläimille onkin yhä yleisempää. "Eläimiä vakuutetaan usein paremmin kuin ihmisiä", kertoo viestintäjohtaja Eliisa Anttila vakuutusyhtiö Fenniasta. Fenniassa koira- ja kissavakuutuksia on nyt kymmenentuhatta.

"Omistajat haluavat laajan vakuutusturvan osin siksi, koska eläinten hoito- ja lääkärikustannukset ovat nousseet." Joidenkin koirarotujen, kuten dobermannien, vakuutuksista joutuu maksamaan enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Apple rynnisti odotetusti sisältöjen kimppuun – aloittaa video-, peli- ja uutispalvelut

    2. 2

      ”Parempaa Mikkoa” etsinyt ohjelmistoyhtiö sai rajun arvosteluryöpyn –”Sovinisminne kuvottaa”

    3. 3

      Ravintoloitsija myi keskiolutta kassan ohitse ja hyötyi 70 000 euroa – uusi järjestelmä salli pienemmän tuomion

    4. 4

      Alkon varapuheenjohtaja HS:ssä: Viinien vapauttaminen saattaisi lopettaa Alkon – ja tuoda viinat kaupan hyllylle

    5. 5

      Danske: Velat ja pikavipit tulleet nuorille erittäin tutuksi

    6. 6

      Riita helsinkiläisessä taloyhtiössä: parveke maksoi 44 000 euroa ja käräjöinti 40 000 euroa

    7. 7

      Aasia kärsi eniten alavireisestä pörssiviikon alusta – Nikkei laski kolme prosenttia

    8. 8

      Valtiovarainministeriön budjettipäällikön virkaan yhdeksän hakijaa

    9. 9

      Fedin Evans: Korkojen laskemista ei voi sulkea pois vaihtoehdoista

    10. 10

      Saksalaisyritysten näkymät heilahtivat yllättäen parempaan suuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ravintoloitsija myi keskiolutta kassan ohitse ja hyötyi 70 000 euroa – uusi järjestelmä salli pienemmän tuomion

    2. 2

      ”Parempaa Mikkoa” etsinyt ohjelmistoyhtiö sai rajun arvosteluryöpyn –”Sovinisminne kuvottaa”

    3. 3

      Alkon varapuheenjohtaja HS:ssä: Viinien vapauttaminen saattaisi lopettaa Alkon – ja tuoda viinat kaupan hyllylle

    4. 4

      Danske: Velat ja pikavipit tulleet nuorille erittäin tutuksi

    5. 5

      Riita helsinkiläisessä taloyhtiössä: parveke maksoi 44 000 euroa ja käräjöinti 40 000 euroa

    6. 6

      Autopomo julisti, että työntekijä pitäisi ampua – sen jälkeen alkoi helvetillinen simputus

    7. 7

      Fedin Evans: Korkojen laskemista ei voi sulkea pois vaihtoehdoista

    8. 8

      Nokian osake kääntyi syöksyyn – nyt yhtiö julkaisi harvinaisen tiedotteen

    9. 9

      Valtiovarainministeriön budjettipäällikön virkaan yhdeksän hakijaa

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Keskuspankit ruokkivat zombitaloutta – ja heikentävät kasvua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    2. 2

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    3. 3

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    4. 4

      Synkkä arvio ekonomistilta: Eläkkeiden pienentäminen on hyvin todennäköistä

    5. 5

      Katso itse: Sekoitatko nämä autot toisiinsa? Taksi Helsinki hermostui katukuvaan ilmestyneistä takseista

    6. 6

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    7. 7

      Riita helsinkiläisessä taloyhtiössä: parveke maksoi 44 000 euroa ja käräjöinti 40 000 euroa

    8. 8

      Onko eläkkeitä pakko leikata? Näin asiantuntijat vastaavat: ”Minä en ymmärrä argumenttia ollenkaan”

    9. 9

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    10. 10

      Autopomo julisti, että työntekijä pitäisi ampua – sen jälkeen alkoi helvetillinen simputus

    11. Näytä lisää