IMF: Kreikka tarvitsee lisätukea jopa 9,5 mrd euroa 2015-16 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

"Kreikka tarvitsee lisätukea 9,5 miljardia euroa"

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että Kreikka tarvitsee vuosina 2015-16 lisää kansainvälistä rahoitustukea jopa 9,5 miljardia euroa selvitäkseen vaikeuksistaan. Myös uudet velkahelpotukset ovat tarpeen.

18.1.2013 19:31 | Päivitetty 18.1.2013 19:27

– Kreikan talouden uudistusohjelma on oikeilla raiteilla, mutta haasteet ovat edelleen valtavat. Kansainvälisen lisärahoituksen saaminen on hyvinkin mahdollista, mikäli maa toteuttaa nykyisen lainaohjelman edellyttämät uudistukset, IMF toteaa raportissaan.

Valuuttarahasto myönsi aiemmin tällä viikolla Kreikalle 3,2 miljardin euron tukierän nykyisestä lainaohjelmasta sen jälkeen, kun maan hallitus oli hyväksynyt uusia leikkauksia budjettiin.

IMF arvioi, että Kreikan bruttokansantuote supistuu 4,2 prosenttia tänä vuonna, kun pudotuksen viime vuonna arvioidaan olleen 6,0 prosenttia. Valuuttarahasto ennustaa, että ensi vuonna talous kääntyy jo pieneen kasvuun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?