Kiinan talouskasvu vauhdittui loppuvuonna - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kiina otti kasvukirin loppuvuonna

Kiinan talous kasvoi hiukan ennakoitua nopeammin vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kasvu kiihtyi ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, kun hallituksen tukitoimet vauhdittivat teollisuustuotantoa, vähittäismyyntiä ja asuntomarkkinoita.

18.1.2013 8:29 | Päivitetty 18.1.2013 8:29

Kiinan bruttokansantuote kasvoi loka-joulukuussa 7,9 prosenttia vuotta aikaisemmasta. Analyytikot olivat odottaneet uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa 7,8 prosentin kasvua.

Edelliseen neljännekseen verrattuna bkt kasvoi 2,0 prosenttia, kun markkinaodotus oli 2,2 prosenttia.

Kolmannella neljänneksellä bkt lisääntyi 7,4 prosenttia vuotta aikaisemmasta.

Loppuvuonna teollisuuden pyörät pyörivät taas nopeammin, sillä teollisuustuotanto lisääntyi joulukuussa odotettua enemmän eli 10,3 prosenttia. Myös vähittäismyynti kasvoi joulukuussa 15,2 prosenttia.

Koko viime vuoden bkt-kasvu ylsi 7,8 prosenttiin, mikä oli tilastoviranomaisten mukaan hitainta tahtia 13 vuoteen.

Eroava pääministeri Wen Jiabao asetti viime maaliskuussa viime vuodelle 7,5 prosentin kasvutavoitteen, mikä oli alin sitten vuoden 2004. Uutistoimisto Bloombergin saamien tietojen mukaan hallituksen tavoite tälle vuodelle pysyy ennallaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?