Hienoja lukuja Kiinasta – mutta onko niillä katetta? - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Hienoja lukuja Kiinasta – mutta onko niillä katetta?

Kiinan ulkomaankaupastaan julkistamat luvut ovat saaneet kurssit nousuun ympäri maailmaa, mutta onko niillä pohjaa? Luvut kun eivät käy yksiin muiden tilastojen kanssa, Aasian taloutta ja politiikkaa seuraava Gordon G. Chang kirjoittaa Forbesissa.

14.1.2013 14:58 | Päivitetty 14.1.2013 14:57

Kiinan taloudesta saatiin viime viikolla huikeita lukuja, mikä synnytti iloista nousua pörsseissä ympäri maailman.

Pekingin tullihallinnon mukaan vienti kasvoi joulukuussa yli 14 prosenttia ja tuonti tasan 6 prosenttia edelliskuusta. Huomattavaa luvuissa on myös se, kuinka ne ylittävät kaikki asiantuntijoiden arviot.

Lukuja on selitetty ulkomaisen kysynnän kasvulla ja sillä, että tulevia tilauksia lähetettiin etukäteen jo viime vuoden puolella, koska haluttiin yltää viennille asetettuihin tavoitteisiin.

Changia selitykset eivät vakuuta.

– Pekingin luvut ovat erittäin epäilyttäviä myös siksi, etteivät ne sovi yhteen tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon kanssa, Chang kirjoittaa Forbesissa.

Rahtitilastot eivät kerro toimitusten kasvusta. Ne eivät myöskään sovi yhteen vientiyritysten tietojen kanssa tai HSBC-pankin ostopäälliköiden indeksi kanssa.

Lisäksi vientitilastoja paisuttaa tavaran kuljettaminen verojen välttämiseksi. Ainakin Shenzhenin satamassa Etelä-Kiinassa rahtia kierrätetään varastosta toiseen, jolloin se tulkitaan jo ulkomaille kaupatuksi ja yritys saa hyvitystä arvonlisäverosta.

Temppu on ollut käytössä vuosikymmeniä, mutta nyt se on yleistynyt niin, että vääristää jo Kiinan kauppatilastoja ja liikuttaa kansainvälisiä markkinoita, Chang kirjoittaa.

Kuinka paljon Kiina sitten oikeasti vei viime kuussa? Se selviää vasta, kun Kiinan tilastoja verrataan niiden kauppakumppaneiden lukuihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?