Google selätti viranomaiset ankaralla lobbauksella - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Näin Google selätti viranomaiset

Kuvituskuva
Julkaistu: 4.1.2013 15:15, Päivitetty 4.1.2013 15:15

Google onnistui suojautumaan kilpailusyytteiltä turvautumalla vanhaan mantraan, jonka mukaan hyökkäys on paras puolustus, lehdet kertovat.

Google selvisi vakavistakin kilpailusyytöksistä lähinnä luunapilla, Yhdysvaltain kauppakomissio paljasti torstaisessa päätöksessään. Päätös ei ollut lainkaan selviö, The New York Times ja Syracuse kertovat erillisissä artikkeleissaan.

Kauppakomissio FTC:n tutkinta kesti melkein kaksi vuotta. Google oli tiettävästi koko ajan erittäin aktiivinen puolustautuja, suorastaan hyökkäävä.

Yhtiö oli oppinut Microsoftin virheistä, eli suhteellisen passiivisesta suhtautumisesta 1990-luvun antitrustitutkimuksiin. Google työskenteli taukoamatta kulissien takana, ja yhtiön johtajat lensivät jatkuvasti Washingtoniin lobbaamaan.

Googlen arvioidaan käyttäneen 25 miljoonaa dollaria lähentyäkseen presidentti Barack Obaman hallintoa ja palkanneen vaikutusvaltaisia republikaaneja ja entisiä regulaattoreita. Google tapasi esimerkiksi senaattoreja, kuten taannoisen presidenttiehdokkaan ja uuden ulkoministerin John Kerryn.

Työ palkittiin torstaina, kun FTC käytännössä päästi Googlen pälkähästä. Syytteitä ei nostettu eikä sitovaa sopuratkaisua tehty. Sen sijaan Google suostui vapaaehtoisesti vähentämään patenttiensa käyttöä lyömäaseina kilpailijoita vastaan ja muuttamaan hieman hakukonettaan mainostajien ja kilpailijoiden avuksi.

FTC:n juttu kuivui kasaan muun muassa sen vuoksi, ettei näyttöä kuluttajien vahingoittamisesta löytynyt, arvioi antitrustiprofessori Herbert Hovenkamp. Hän on toiminut aiemmin Googlen neuvonantajana.

– Google onnistui pakenemaan paitsi poliittisten viranomaisten vyörytyksellä, myös sellaisten akateemikkojen avulla, jotka eivät nähneet tarvetta merkittäviin toimenpiteisiin tässä nimenomaisessa tapauksessa, Hovenkamp toteaa New York Timesille.

FTC:n tutkinnan lopputulosta pidetään arvovaltatappiona komissiolle, joka taisteli oikeudesta tutkia Googlea Yhdysvaltain oikeusministeriötä vastaan.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta