EK:n Kokkila TE:ssä: Johtajien palkka-ale teennäistä

Yritysjohtajille kaavailtu palkka-ale saa tyrmäävän vastaanoton EK:n johdolta Talouselämän tuoreessa haastattelussa.

| Päivitetty

Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Ilpo Kokkila torjuu Talouselämän haastattelussa ajatukset yritysjohtajien palkka-alesta.

– Totta kai esimerkin näyttäminen on hieno asia, mutta onhan se vähän teennäistä. Että taivaspaikan saa, kun lahjoittaa rahaa, Kokkila sanoo lehdelle.

Kokkila kommentoi näin ST1-yhtiöiden hallituksen puheenjohtajan Mika Anttosen aiempaa ehdotusta Talouselämässä. Sen mukaan yrityseliitin pitäisi itse yksipuolisesti ja ilman ehtoja alentaa palkkojaan 10-20 prosenttia.

Kokkila on itse ehdottanut palkansaajille palkanalennuksia, jotka ammattiyhdistysväki on jo ehtinyt torjua. Kokkila on rakennuskonserni SRV Yhtiöiden ja Pontoksen hallituksen puheenjohtaja.

Kokkila kyllä tunnustaa, että Anttonen on ajatuksineen periaatteesssa oikeassa, mutta ei kuitenkaan yhdy niihin.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies on jo ilmoittanut alentavansa omaa palkkaansa alkaneena vuonna.

EK:n puheenjohtaja Kokkila kertoo elinkeinoelämän haluavan, että seuraavan palkkakierroksen avaa teknologiateollisuus.

– Olisi tosi tärkeää, että muut pysyttelevät teknologiateollisuuden takana, Kokkila sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?