Yhdysvaltojen tuulivoimateollisuus sai uutta uskottavuutta, kun maan kongressi päätti antaa alalle verohelpotuksia. Kongressin mukaan näin säästetään samalla satoja työpaikkoja ja nostetaan puhtaan energiantuotannon osuutta.
Maan tuulivoimayhdistyksen mukaan kongressin päätös pelasti tuulivoima-alalta noin 75 000 työpaikkaa.
– Ilman kongressin oikeansuuntaisia päätöksiä emme olisi päässeet uuteen aktiiviseen alkuun, Akin Gump Strauss Hauer & Feld -toimiston asianajaja David Burton sanoo. Hän toimii uusiutuvaa energiaa tuottavien yhtiöiden veroasiantuntijana.
Uusiutuvan energian verohelpotukset ajettiin läpi samaan aikaan, kun Yhdysvallat sai aikaan kiistellyn veropaketin.
Yhdysvaltalaisten omien arvioiden mukaan tuulivoima on kohtuuhintaista. Se lisää energiaturvallisuutta ja luo uusia työpaikkoja.