Britanniassa asuntopula on huutava - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Oma koti kullan kallis

Britannia tuskailee asuntokriisissä, josta se voi päästä ulos vain rakentamalla lisää asuntoja. Etenkin omistusasuntoja.

28.12.2012 7:14 | Päivitetty 27.12.2012 15:58

Katselen yleisradioyhtiö BBC:n haastattelua entisestä investointipankkiirista ja yrittäjästä Kevin Brownesta. Kuun alussa hän nukkui puistossa Lontoon laitamilla, Croydonissa. Yhdysvaltain pankkikeskuksessa Wall Streetillä toiminut yritys teki konkurssin, mutta sitä ennen sen pelastamisyritykset olivat syöneet miehen kaikki rahat.

Hän palasi takaisin synnyinkulmilleen rahattomana ja asunnottomana. Browne saa lopulta apua hyväntekeväisyysjärjestöiltä ja päätyy erilaisten yömajojen kautta jakamaan asuntoa muutaman kohtalotoverin kanssa.

En ole tavannut ketään Brownen tapaista, mutta tunnen monia keski-ikäisiä, keski- ja hyvätuloisia ihmisiä, jotka asuvat alivuokralaishuoneissa tai sukulaisten sohvilla. Sosiaaliluukulle heillä ei ole asiaa, mutta usein työelämän muutos  tai avioero on pannut elämän taloudellisen korttipakan sekaisin.

Britannian asuntopula on huutava ja niin omistus- kuin vuokra-asumisenkin hinnat ovat pilvissä. Korkeaa vuokraa maksava ei koskaan saa kasaan omistusasunnon omarahoitusosuutta. Sitä havittelevat päätyvät alivuokralaishuoneisiin, joita on runsaasti tarjolla, koska niiden omistajat tarvitsevat lisätuloja selvitäkseen lainoistaan.

Tilanne on erityisen paha Lontoossa. Kännykkäoperaattori Vodafone valitti äskettäin, ettei se enää löydä riveistään Lontoon haluavia keskitason johtajia, kun kovat vuokrat hirvittävät. Edes yli 80000 euron vuosituloja nauttivat ihmiset eivät halua tulla kaupunkiin muualta.

Takaisin 1970-luvulle

Omistusasunto on yksi brittiläisen elämän peruspilari samalla tavalla kuin suomalaisenkin. Kymmenen vuotta sitten yli 70 prosenttia briteistä asui omistusasunnossa, mutta nyt heitä on enää 66 prosenttia.

Useimmat haluavat oman asunnon. Tilastokeskuksen vuonna 2007 julkistaman kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista asui omistusasunnoissa, mutta peräti 86 prosenttia halusi omistaa asuntonsa. Räikeimmät erot toiveiden ja todellisuuden välillä olivat pienimmissä tuloluokissa.

Britanniassa asuntojen korkeat hinnat ja lainoihin vaaditut omarahoitusosuudet iskevät pahimmin nuoriin aikuisiin. Kolmekymppisistä vain vähän yli puolet asuu omistusasunnoissa, saman verran kuin 1970-luvulla kauan ennen Margaret Thatcherin aloittamaa omistusasumista suosivaa politiikkaa.

Asunnon alkupääomaa kerätessään nuoret ovat samassa asemassa kuin isovanhempansa aikoinaan: järkevän koron lainaan pitää säästää 20-25 prosenttia asunnon hankintahinnasta.

Kaikenlaisista asunnoista on huutava pula, kun Englantiin on viimeisten kymmenen vuoden aikana tullut pari miljoonaa uutta asukasta. Samaan aikaan perhekoko on pienentynyt, joten ruokakuntien määrä on kasvanut suhteessa vieläkin enemmän.

Omistusasunto ratkaisee

Kun omiin asuntoihin haluava porukka rynnii vuokramarkkinoille, vuokrat nousevat. Nämä omistusasunnoista haaveilevat vakiintuneet asukkaat syrjäyttävät vuokramarkkinoilta ne, jotka eivät tulojensa tai työtilanteidensa vuoksi pysy vuokrakisassa mukana. Sukulaissohvien ja kimppakämppien kysyntä nousee.

Asuntokriisin avaimet ovat siis uusien omistusasuntojen rakentamisessa. Britannian asuntoministeri Nick Boles haluaisi, että Englannin maa-alueesta pari, kolme prosenttia käytettäisiin asuntorakentamiseen seuraavien 20 vuoden aikana. Se ratkaisisi asuntokriisin.

Pari, kolme prosenttia kuulostaa pieneltä luvulta, mutta se merkitsisi peräti viidenneksen lisäystä Englannin rakennettuun maa-alaan. Eikä tuo maantarve jakaudu tasaisesti, vaan hyvin suuri osa siitä pitäisi löytää Lontoon liepeiltä.

Rakentamisen pitäisi lisäksi olla niin ripeää, etteivät asuntojen hinnat ala taas heti nousta, kun talous kohenee. Kaavoituksen pitäisi nopeutua. Maan hinnan pitäisi myös laskea. Rakennusyhtiöiden pitäisi haluta rakentaa edullisia asuntoja.

Asuntokriisi ratkeaa helposti vain teoreettisissa laskelmissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?