FT: Ankara verotus karkottaa varakkaita Ranskasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Rikkaat ottavat ja lähtevät Ranskasta, kun presidentti François Hollanden uudistettu verotus alkaa kurittaa varakkaita entistä kovemmalla kädellä ensi vuoden alusta.

Hollanden uuteen verotusjärjestelmään kuuluvat 75 prosentin vero miljoonan euron ylittäville tuloille, varallisuusveron jyrkkä korotus yli 1,3 miljoonan euron omaisuudelle sekä myyntivoittojen verotuksen kiristäminen.

Useat varakkaat ranskalaiset ovat ilmoittaneet muuttavansa pois Ranskasta Belgiaan tai Iso-Britanniaan tämän vuoden puolella. Heidän joukossaan on muun muassa näyttelijä Gérard Depardieu, joka ilmoitti muuttavansa Belgiaan sen matalamman verotuksen vuoksi. Suurin osa ei ole kuitenkaan myöntänyt verojen korotuksen olevan syy muutolleen.

Yrittäjä Jean-Gil Boitouzet, verkossa osakevälitystä tekevän Bourse Directin perustaja, sanoo Financial Timesille muuttavansa Belgiaan, koska Ranskassa vallitsee vihamielinen asenne liiketoimintaa kohtaan.

Tässä maassa ei ole kasvua, työvoimakustannukset ovat erittäin korkeat ja menestyksekkäitä yrittäjiä syytetään työntekijöidensä riistosta.

Julkisuuteen nousseet veropakolaiset ovat kasvattaneet painetta sosialistihallitusta kohtaan tehdä selvitys maastamuuttajien määrästä ja heidän lähtönsä aiheuttamista verotulojen menetyksistä.

Hollande on nostanut esille myös mahdollisuuden alkaa verottaa ulkomailla asuvia ranskalaisia. Lisäksi presidentti haluaa verotuksen harmonisointia EU:n alueella ehkäisemään veropakolaisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    2. 2

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    5. 5

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    6. 6

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    8. 8

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    11. Näytä lisää

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    9. 9

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    10. 10

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”