Kauppojen pyhäaukiololle halutaan selvät perusteet

Julkaistu: , Päivitetty:

Apulaisoikeusasiamies kehottaa pohtimaan tarkasti, kenelle lupa myönnetään.
Lakiin tarvitaan nykyistä selvemmät perusteet siitä, kuka voi hakea kaupoille poikkeuslupia olla pyhäpäivinä auki, sanoo apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja.

Hän pyytää aukioloista vastaavalta työ- ja elinkeinoministeriöltä selvitystä siitä, pitäisikö aukioloja säätävää lakia täsmentää. Nykyisin poikkeuslupia aukioloon hakevat yleisimmin paikalliset kauppakamarit.

Pajuoja kehottaa myös aluehallintovirastoa olemaan tarkkana myöntäessään lupia poikkeusaukioloille. Hänen mukaansa Hämeenlinnan Tirniössä sijaitseva kauppakeskus sai varsin kevyellä näytöllä poikkeusluvan aukioloon.

Pajuoja sai käsiteltäväkseen kantelun, joka koski Etelä-Suomen aluehallintoviraston kyseiselle kauppakeskukselle viime loppiaiseksi myöntämää poikkeuslupaa.

Aukiolohakemusta perusteltiin sillä, että loppiainen on venäläisturistien suosima ostospäivä.

Kantelijan mielestä Tiiriön kauppakeskukselle myönnetty poikkeuslupa ei täyttänyt lain vaatimaa "erityistä syytä" sijaintinsa vuoksi.

Pajuojan mukaan hänellä ei ole syytä puuttua tapaukseen, sillä aluehallintovirastolla on melko laaja harkintavalta asiassa. Hän kuitenkin sanoi, että poikkeuslupa perustui varsin vähäiseen selvitykseen eli pääosin lehdissä olleisiin kirjoituksiin venäläisturistien lisääntyneestä loma- ja ostosmatkailusta.

Hakemuksessa vedottiin tasapuolisuuden nimissä myös Itä-Suomen ja Lapin vastaaviin lupiin, mutta Pajuoja kysyy, "olivatko matkailulliset olosuhteet Hämeenlinnan seudulla samat kuin Itä-Suomessa ja Lapissa".

Vuonna 2009 voimaan tulleella uudella liikeaikalailla haluttiin selkiyttää sekavia aukioloaikoja, mutta siitä lähtien on joka vuosi anottu ja myönnetty runsaasti poikkeuslupia pyhäpäiviksi.

Monet kauppakamarit eri puolilla maata ovat tänäkin vuonna hakeneet poikkeuslupia kauppojen aukiololle pyhäinpäiväksi ja loppiaiseksi, jotka ovat kirkollisia juhlapäiviä. Silloin kauppojen pitäisi lain mukaan olla kiinni.

Poikkeuslupia perustellaan pääosin venäläisturistien tulolla maahan.

Äskettäin Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Etelä-Karjalan alueelle poikkeusluvan siten, että pyhäinpäivänä 3.11. kauppaa voidaan tehdä kello 12–18 ja loppiaissunnuntaina 6.1. kello 12–21.

Lupaa perusteltiin sillä, että sekä pyhäinpäivänä että loppiaisena alueelle on odotettavissa poikkeuksellisen paljon venäläismatkailijoita varsinkin, kun molempiin pyhäpäiviin osuu myös venäläisten kansallisia lomapäiviä.

Poikkeuslupaa pyhäinpäiväksi ja loppiaiseksi on hakenut myös Kymenlaakson kauppakamari samasta syystä. Helsingin seudun, Tampereen ja Keski-Suomen kauppakamarit ovat niin ikään hakeneet poikkeuslupaa loppiaiseksi samalla perusteella.

Poikkeuslupien hakijoiden joukossa on ollut yksittäisten kauppakamareiden ja kauppojen lisäksi kauppakeskuksia, messukeskuksia sekä muita harrastus- ja yritystoimintaan liittyviä yhdistyksiä.

Aukiololaissa ei säädetä mitään siitä, kenen hakemuksesta poikkeuslupa voidaan myöntää. Pajuojan mielestä aluehallintovirastojen tulee lupia myöntäessään erikseen harkita, onko hakijalla asiassa intressi ja onko hakijalla valtuutus poikkeuslupaa hakea.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump puhuu ja joku tienaa miljardeja – oudon onnekkaat pörssikaupat herättävät epäilyjä: ”Markkinoiden manipulointia”

    2. 2

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    3. 3

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    4. 4

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    5. 5

      Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

    6. 6

      Ruotsin valtio: Telialle ylimääräinen yhtiökokous – Jarnheimer nousemassa hallituksen puheen­johtajaksi

    7. 7

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    8. 8

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    9. 9

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    10. 10

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    2. 2

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    3. 3

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    4. 4

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    5. 5

      Trump puhuu ja joku tienaa miljardeja – oudon onnekkaat pörssikaupat herättävät epäilyjä: ”Markkinoiden manipulointia”

    6. 6

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    7. 7

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    8. 8

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    9. 9

      Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

    10. 10

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    7. 7

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    10. 10

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    11. Näytä lisää