Yle: Suomeen hiipii uusi huoltoasemaketju

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalainen huoltoasemaketju GT pyrkii avaamaan ensi vuoden kuluessa 50 jakelupistettä eri puolilla Suomea.


Ensimmäinen GT avattiin Vaskivedellä marraskuun puolivälissä, ja vuodenvaihteeseen mennessä jakelupisteitä on jo kymmenkunta, kertoo Yle.

Toiminta on pääosin tarkoitus rakentaa jo toimivien yrittäjävetoisten asemien varaan. GT Retailin toimitusjohtaja Mika Määtän mukaan halukkaista kauppiaita on jo jonoksi asti, jotka ovat kyllästyneet isoihin yhtiöihin.

Määttä on aiemmin toiminut Suomalaisen energiaosuuskunta SEO:n toimitusjohtajana.

S-ryhmän ABC, Neste, St1 ja Teboil myyvät noin 97 prosenttia Suomen bensiinistä ja diesel-öljystä. GT lähtee maltillisin tavoittein mukaan kilpailuun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Oma maahantuonti turvaa kilpailukykymme, mutta emme pysty emmekä halua lähteä tappelemaan isoja vastaan. Kovin monen prosentin markkinaosuuteen tuskin on mahdollisuuksia, Määttä sanoi Ylelle.

Määtän mukaan GT:n jakelupisteitä nähdään myös pienillä paikkakunnilla, sillä kevyellä kustannusrakenteella toimiva ketju pystyy säilyttämään palvelut pienemmillä paikkakunnilla paremmin kuin isot tekijät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    2. 2

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    3. 3

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    4. 4

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    5. 5

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    6. 6

      Fiva: Suomessakin merkkejä kurssien manipuloinnista – riski jäädä kiinni suurempi kuin Ruotsissa

    7. 7

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    8. 8

      Kommentti: Veikkaus valitsee hyväntekeväisyyden sijaan rahan

    9. 9

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    10. 10

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    2. 2

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    3. 3

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    4. 4

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    5. 5

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    6. 6

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    7. 7

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    8. 8

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    9. 9

      Kiinteistönvälittäjät: Uusista osakeasunnoista on jo ylitarjontaa

    10. 10

      Kiinteistön­välittäjät: asunto­kaupoilla näkyy tänä vuonna voimakkaasti vanheneminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    11. Näytä lisää