EKP pohti koronlaskua – laskeeko ohjauskorko ensi vuonna? - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

EKP pohti koronlaskua – laskeeko korko ensi vuonna?

Enemmistö Euroopan keskuspankin (EKP) neuvoston jäsenistä oli eilisessä korkokokouksessa koronlaskun kannalla, kertovat uutistoimisto Bloombergin nimettöminä pysyvät lähteet. Silti korkoa ei laskettu.

7.12.2012 17:17 | Päivitetty 7.12.2012 17:13

Mikäli euroalueen talous ei lähde elpymään, on mahdollista, että keskuspankki laskee korkoaan jo ensi vuoden alussa, lähteet arvioivat.

Euroopan keskuspankki piti keskeisen rahamarkkinoiden ohjauskorkonsa eilen odotetusti ennallaan. Korko on nyt ennätyksellisen alhaalla eli 0,75 prosentissa. Edellisen kerran korkoa laskettiin heinäkuussa 0,25 prosenttiyksikköä.

Koronlaskuun ei päädytty, koska sen pelättiin säikäyttävän markkinoita, varsinkin kun keskuspankki laski samaan aikaan selvästi talousennusteitaan, kertoivat Bloombergin lähteet.

Pääjohtaja Mario Draghi kertoi lehdistötilaisuudessa, että neuvostossa käytiin laajaa keskustelua koroista. Keskuspankkijohtajat päätyivät hänen mukaansa kuitenkin "konsensusnäkemykseen", jonka mukaan korkoa ei nyt lasketa.

Keskuspankin neuvoston jäsen, Itävallan keskuspankin pääjohtaja Ewald Nowotny sanoi tänään Wienissä, että reaalitaloudessa on "ongelmallista kehitystä". Hänen mukaansa keskuspankki heikensikin kasvuennusteitaan "dramaattisesti" ja pudotus oli sitä luokkaa, että sitä nähdään harvoin.

Keskuspankin uuden ennusteen mukaan euroalueen bruttokansantuote supistuu ensi vuonna 0,3 prosenttia, kun syyskuussa odotettiin vielä 0,5 prosentin kasvua. Vuonna 2014 eurotalous yltää jo runsaan prosentin kasvuun.

Sitkeästi pitkään yli kahdessa prosentissa pysytellyt euroalueen inflaatio hidastuu puolestaan ensi vuonna 1,6 prosenttiin ja vuonna 2014 edelleen 1,4 prosenttiin. Keskuspankin tavoitekatto on kahden prosentin tuntumassa oleva kuluttajahintojen vuosinousu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?