Nokia myy pääkonttorinsa ja vuokraa sen takaisin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nokia myy pääkonttorinsa

Matkapuhelinvalmistaja Nokia on sopinut pääkonttorirakennuksensa myynnistä. Pääkonttori myydään suomalaiselle kiinteistösijoitusyhtiö Exilionille ja vuokrataan takaisin Nokian käyttöön.

4.12.2012 11:36 | Päivitetty 4.12.2012 13:32

Myyntihinta on 170 miljoonaa euroa, ja kauppa on tarkoitus saada päätökseen tämän vuoden loppuun mennessä.

– Kävimme läpi laajan myyntiprosessin, jossa oli mukana sekä kotimaisia että ulkomaisia kiinteistösijoittajia ja olemme erittäin tyytyväisiä saavutettuun lopputulokseen, Nokian talous- ja rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila sanoo tiedotteessa.

Ihamuotilan mukaan kiinteistöomistus ei ole osa Nokian ydintoimintaa ja yhtiö selvittää muutenkin vaihtoehtoja kiinteistöomistuksilleen. Selvitykset ovat osa laajaa säästöohjelmaa, josta Nokia kertoi keväällä.

Monet suuryritykset ovat viime vuosina myyneet pääkonttorinsa ja vuokranneet sen sitten takaisin käyttöönsä.

Nokia on toiminut nykyisessä pääkonttorissaan vuodesta 1997 lähtien. Rakennus on arkkitehti Pekka Helinin suunnittelma.

Exilion Capital on kiinteistösijoitusten hallinnointiin erikoistunut yhtiö, jonka omistavat eläkeyhtiöt Eläke-Fennia, Keva, Etera ja Tapiola. Yhtiö perustettiin vuonna 2005.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?