Välittäjäpomo: Talous tökkii mutta asuntokauppa ei hyydy

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen ei usko, että asuntomarkkinat hyytyvät ensi vuonna, vaikka talous polkeekin paikoillaan. Hän arvioi, että maltillinen tilanne jatkuu ja alhaiset korot tukevat edelleen asunnonostoa.

| Päivitetty

Ensi vuodelle odotetaan vaisua talouskasvua ja kuluttajien luottamus on alimmillaan pitkiin aikoihin. Jatkuvat uutiset irtisanomisiin tähtäävistä yt-neuvotteluista saavat palkansaajat arvuuttelemaan oman työpaikkansa kohtaloa.

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen ei silti usko asuntojen ostamisen ja myymisen jähmettyvän.

– En jaksa uskoa, että asuntomarkkinat hyytyisivät, hän sanoi Kiinteistömaailman tiedotustilaisuudessa.

Hämäläinen muistutti, että korkojen on ennakoitu pysyttelevän vastaisuudessakin erittäin alhaisina. Myös vuokrien suuruus tukee asuntokauppaa.

– Ensi vuosi on mielenkiintoinen niille, jotka pystyvät käyttämään markkinatilannetta ja matalia korkoja hyväksi, hän lisäsi.

Markkinatilanne vaihteleepaikkakunnittain paljonViime vuoden lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun asuntomarkkinat ovat kehittyneet maltillisesti. Kauppamäärät vastasivat lokakuussa viimevuotisia ja myyntiajat olivat suunnilleen ennallaan. Kiinteistömaailman mukaan vanha kerrostaloasunto menee nyt kaupaksi keskimäärin 64 päivässä.

Vanhojen asuntojen hinnat ovat muuttuneet vuodessa eniten. Lokakuussa käytetty kerrostaloasunto maksoi keskimäärin 2 484 euroa neliöltä eli 5,3 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Helsingissä hinta on noussut keskimääräistä enemmän eli 7,6 prosenttia. Kerrostaloneliö maksoi pääkaupungissa keskimäärin 4 328 euroa. Hämäläinen ennakoi, että ensi vuonnakin paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria. Paikkakunnan merkittävän työnantajan irtisanomiset vaikuttavat alueen asuntomarkkinoihin.

Veromuutos kiivastaneeuudisasuntokauppaa

Vuoden viimeisten viikkojen aikana etenkin uusien asuntojen kauppa saattaa kiihtyä veromuutoksen vuoksi.

– Todennäköisesti moni pyrkii varhaistamaan asuntokauppojaan tämän vuoden puolelle, Hämäläinen arvioi.

Varainsiirtovero nousee 1,6 prosentista kahteen, ja veroa maksetaan vastaisuudessa myös asunnon velkaosuudesta.

– Uusissa asunnoissa ero voi olla tuhansia euroja, Hämäläinen sanoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?