Soros suomii EU:ta: "Kreikan kansa kärsii"

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingissä tänään vierailevan Open Society -instituutin johtajan ja suursijoittajan George Sorosin mukaan Euroopan unioni (EU) on kadottanut alkuperäisen tarkoituksensa, ja se täytyy löytää uudelleen.


Sorosin mukaan EU:ta ei ole tarkoitettu kurinpitoon, johon sitä nyt käytetään. Hän muistutti, että unioni perustuu toisten ymmärtämiselle ja yhteistyölle.

– EU:n tulisi olla solidaarisuuden, ei kurin väline, Soros sanoi Helsingin kaupungintalolla järjestetyssä Ahtisaari-päivän seminaarissa.

Sorosin mukaan euroalueella on käynnissä poliittinen kriisi, joka uhkaa jo koko EU:n yhtenäisyyttä.

– Euroalue on jakaantumassa velkojiin ja velallisiin maihin, ja sitä on poliittisesti mahdotonta hyväksyä, hän sanoi.

Sorosin jo aiemmin esittämän jaon mukaan rikkaat Keski- ja Pohjois-Euroopan maat ovat velkojia, ja etelän kriisimaista on tulossa niille pysyvästi velallisia.

– Ainoa tapa välttää tämä jako on löytää Euroopan alkuperäinen idea solidaarisuudesta ja vapaaehtoisesta yhteistyöstä uudelleen, Soros sanoi.

Hän muistutti myös, että Euroopan pahimmalle kriisimaalle Kreikalle määrätyt leikkaustoimet eivät kurita niitä ihmisiä, jotka ovat syyllisiä maan jamaan.

– Näistä toimista kärsii Kreikan tavallinen kansa. Kriisin aiheuttajien rahat ovat turvassa ulkomailla, Soros sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      Poikkeukset myöhästyttävät jatkuvasti työttömyys­päivärahoja: ”Perheeni saattaa joutua elämään nälässä monta viikkoa”

    4. 4

      Sähköpotkulaudat tulevat tänään kaikkien käyttöön Helsingissä – ja sen voi jättää melkein minne tahansa

    5. 5

      ”Lähdin Turkuun mukanani pahvilaatikko, jossa oli kaikki kotoa saamani omaisuus” – näin Sinikka Laisaari nousi köyhyydestä menestykseen

    6. 6

      Tikkurilan talousjohtajaksi nimitetty Markus Melkko

    7. 7

      Suomen julkinen talous sai Aktian huolestumaan – ennustaa talouskasvun hidastuvan

    8. 8

      Suomen maanteiden kunto puhutti huoltoasemalla – tiejohtajalta karuja terveisiä: ”Tänä vuonna rahaa ei enää ole”

    9. 9

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    10. 10

      Urheiluketju XXL joutui kohun keskelle Ruotsissa – aamukokouksesta myöhästynyt työntekijä pakotettiin punnertamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    2. 2

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    3. 3

      Sähköpotkulaudat tulevat tänään kaikkien käyttöön Helsingissä – ja sen voi jättää melkein minne tahansa

    4. 4

      Urheiluketju XXL joutui kohun keskelle Ruotsissa – aamukokouksesta myöhästynyt työntekijä pakotettiin punnertamaan

    5. 5

      Poikkeukset myöhästyttävät jatkuvasti työttömyys­päivärahoja: ”Perheeni saattaa joutua elämään nälässä monta viikkoa”

    6. 6

      ”Lähdin Turkuun mukanani pahvilaatikko, jossa oli kaikki kotoa saamani omaisuus” – näin Sinikka Laisaari nousi köyhyydestä menestykseen

    7. 7

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    8. 8

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    9. 9

      Suomen maanteiden kunto puhutti huoltoasemalla – tiejohtajalta karuja terveisiä: ”Tänä vuonna rahaa ei enää ole”

    10. 10

      Saksassa alkavat keskustelut jättimäisestä pankki­fuusiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    2. 2

      HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

    3. 3

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    4. 4

      Taksiyrittäjä Osmo pettyi uudistukseen ja pani pillit pussiin: ”Meillä oli maailman paras järjestelmä”

    5. 5

      ”Hullu nivalalainen” päätti toimittaa ovia keskellä yötä jopa 500 kilometrin taakse – miljoonavoitot seurasivat perässä

    6. 6

      Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

    7. 7

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    8. 8

      Uusi ohjeistus: Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi tuo miljoonasäästöt – asiantuntijat kertovat, kuinka ongelmat väistetään

    9. 9

      Norwegian ja TUI keskeyttävät lennot Boeing 737 Max 8 -koneilla

    10. 10

      Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

    11. Näytä lisää