Sandy voi supistaa USA:n tuotantoa 25 miljardia – rautakauppa hyötynee - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Sandy voi supistaa USA:n tuotantoa 25 miljardia – rautakauppa hyötyy

Yhdysvaltain itä-rannikon hirmumyrsky Sandy voi hidastaa Yhdysvaltain talouskasvua 1–1,5 prosenttiin vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä, kun aiemmin talouskasvuksi on ennustettu 1,6 prosenttia.

Tuhojen laajuus alkaa selvitä, kun raivaustyö pääsee käyntiin.­

31.10.2012 16:34 | Päivitetty 31.10.2012 17:27

Sandyn tuhot voivat kerrannaisvaikutuksineen alentaa maan kokonaistuotantoa 25 miljardia dollaria, reilut 19 miljardia euroa viimeisellä vuosineljänneksellä. Arvion teki IHS Global Insightin ekonomisti Gregory Daco.

Myrsky riepottelee taloutta monin tavoin, kun miljoonat työntekijät ovat jääneet pois töistä, yritykset ovat pitäneet ovensa suljettuina ja öljynjalostamot ajaneet alas tuotantoa. Lisäksi tappiota kasvattaa lento- ja rautatieliikenteen sekä pörssin pysähtyminen.

Sandy iski Yhdysvaltain tiuhimmalle talousalueelle, jossa asuu 60 miljoonaa amerikkalaista. Alue vastaa neljäsosaa Yhdysvaltain 13,6 biljoonan dollarin bruttokansantuotteesta, RBC Global Asset Managementin ekonomisti Eric Lasalles laski.

Wells Fargo arvioi puolestaan, että myrsky alentaa bruttokansantuotetta 0,2 prosenttiyksikköä tällä vuosineljänneksellä. Lovi kokonaistuotantoon voi olla noin 30 miljardia dollaria.

Citigroupin mukaan marraskuun vähittäiskauppojen myynti voi laskea jopa kolme prosenttia, mutta toisaalta supermarkettien ja rautakauppojen myynti voi noustakin. Itse tuhovaurioiden arvoksi arvioidaan yli 20 miljardia dollaria. 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?