Tapaus TVkaista – suomalainen televisio sahasi oman oksansa

Julkaistu: , Päivitetty:

Uutiskommentti
Uutiskommentti: TVkaistaa vastaan nostetaan syyte. Kävi oikeussalissa mitä tahansa, suomalaiset ovat jo hävinneet.


Nettitelkkarifirmat vastaan televisioyhtiöt -draama nytkähti eilen askeleen eteenpäin, kun TVkaistan toimitusjohtaja, lakimies ja tekninen johtaja saivat syytteen.

Nimikkeinä ovat tekijänoikeusrikos, törkeä petos sekä teollisuusrikos. Paitsi lakimiehen tapauksessa, missä kyse on ”vain” tekijänoikeusrikoksesta ja törkeästä petoksesta.

Taustalla on televisioyhtiöiden näkemys siitä, että TVkaista jakaa niiden materiaalia laittomasti internetissä maksua vastaan. Toisella puolella on kanta, jonka mukaan TVkaista on internetissä toimiva digiboksi, jota jokainen kuluttaja käyttää omalla tavallaan.

Muutos ei juuri koskaan lähde isojen yhtiöiden sisältä, sillä ne haluavat säilyttää bisnesmallinsa. Markkinahäiriköt käräjöidään nurin tai ostetaan pois. Tai sitten jäädään niiden jalkoihin, jos omaa riittävän hyvää tuotetta ei ole. Kehitystä ei nimittäin voi pysäyttää.

Moni näkee tilanteen vastaavana kuin vhs-kasettien markkinoille tulon. Liikkuvan kuvan tuottajat kävivät taistoon tuotteidensa puolesta, ja lakimiesten laareihin satoi rahaa. Lopputulos: tekniikka kehittyi, ja leffayhtiöt saivat elokuvilleen toisen myyntikierroksen elokuvateatterivaiheen jälkeen.

Mikä ihme
siinä kestää?


Jos jokin tässä asiassa on suomalaisille häpeäksi, se on aikataulu. Tapausta alettiin tukia jo vuonna 2009, mutta tutkinnan etenemisestä on saatu kovin vähän tietoa. Esitutkinta päättyi vuonna 2011 – yli vuosi sitten. Silti syyte nostetaan vasta nyt.

Kun suomalaiset tappelevat, ulkomaiset firmat ajavat ohi. Netflix, Headweb, Viaplay, Voddler ja muutama muu tarjoavat jo nettitilaustelkkaria suomalaisille. Niin kauan kun tarjolla ei ole fiksua, turvallista ja varmasti laillista vaihtoehtoa, ihmiset ottavat jotain muuta.

Toisin sanoen suomalaisten tv-toimijoiden otsaanlyöntikisa on avannut oven ulkomaisille kilpailijoille.

Se on selvää, että tv-yhtiöt voittivat tämän erän. Seuraava kierros käydään oikeudessa. Ja sen jälkeen valitetaan. Senkin jälkeen mahdollisesti vielä valitetaan.

Toivottavasti se tärkein, eli tuotekehittely ei jäisi jalkoihin. Olisi nimittäin ihan kiva, että suomalaistakin telkkaria saisi netin kautta ja laillisesti. Mielellään vielä yhden palvelun kautta.

Kun internet-televisio tekee läpimurron, se ei ole ainakaan suomalaisten ansiota. 

TVkaistasta tutkintapyynnön tekivät MTV Media, Sanoma Television, Yleisradio, Kopiosto, Teosto, Tuotos ja Ääni- ja kuvatallennetuottajat. Digitoday kuuluu samaan Sanoma-konserniin kuin Sanoma Television.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    2. 2

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    3. 3

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    4. 4

      Ekonomisti: hyvissä työllisyysluvuissa on kauneusvirhe – kokoaikainen työ jopa väheni

    5. 5

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    6. 6

      Tulli päätti: maku­siidereiden ja -lonkeroiden hinta ei nousekaan

    7. 7

      Suomalaiset syövät yhä enemmän pikaruokaa

    8. 8

      Maataloustuottajat varoittavat: uusi kauppasopimus tuo Eurooppaan hormonilihaa

    9. 9

      Supermiljardööri Bill Gates paljasti pahimman koskaan tekemänsä virheen – ”Sitä on matkalla täydelliseen tuhoon”

    10. 10

      Eurajoelle rakennetaan ydinpolttoaineen käsittelylaitos – maksaa 500 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    2. 2

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    3. 3

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    4. 4

      Tulli päätti: maku­siidereiden ja -lonkeroiden hinta ei nousekaan

    5. 5

      Supermiljardööri Bill Gates paljasti pahimman koskaan tekemänsä virheen – ”Sitä on matkalla täydelliseen tuhoon”

    6. 6

      Ekonomisti: hyvissä työllisyysluvuissa on kauneusvirhe – kokoaikainen työ jopa väheni

    7. 7

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    8. 8

      Perintäyhtiö lähetti laskuja enemmän kuin laki sallii – rahoja karhuttu sukista, alushousuista, partateristä...

    9. 9

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    10. 10

      Eurajoelle rakennetaan ydinpolttoaineen käsittelylaitos – maksaa 500 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    4. 4

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    6. 6

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    7. 7

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    8. 8

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    9. 9

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    10. 10

      17-vuotiaat Aija ja Heini pystyttivät kahvilan tienvarteen ja leipovat joka ilta – ”Vapaata ei ole ollut ollenkaan”

    11. Näytä lisää