Nordean Nuuttila: Nuoret varautuvat ASP-tilillä luottokattoon

Julkaistu: , Päivitetty:

Nordea Suomen varatoimitusjohtaja Pekka Nuuttila sanoo, että ASP-tilien määrä on alkanut kasvaa. ASP-tili on nuorille ensiasunnon ostajille suunnattu valtion tukema säästämismuoto. Nuuttila arvelee, että nuoret varautuvat jo asuntojen mahdolliseen luottokattoon eli asuntojen enimmäisluototusasteeseen.


Nuorille ensiasunnon ostajille suunnattujen ASP-tilien määrä on nousussa. Tänään osavuosikatsauksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa puhunut pankkikonserni Nordean Suomen varatoimitusjohtaja Pekka Nuuttila kertoi, että ASP-tilien suosio on taas alkanut kasvaa.

ASP- eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmän on tarkoitus helpottaa 18–30-vuotiaiden nuorten omistusasumista. ASP-tilin voi avata, jos on riittävän nuori eikä ole omistanut aiemmin puolta tai enemmän omistusasunnosta. Pankki voi myöntää ASP-säästäjälle lainan sitten, kun kymmenen prosenttia asunnon hinnasta on kasassa.

Jonkinlainen notkahdus koettiin vuodenvaihteen jälkeen, kun valtion tukeman asuntosäästämisen lisätuki päättyi. Heinäkuussa 2009 ASP:n ehtoja parannettiin siten, että ASP-tilille rahaa säästänyt nuori sai 3 000 euron ylimääräisen bonuksen, jos aloitti omakotitalon rakennustyöt tai osti asunnon vuoden 2011 loppuun mennessä.

Nuuttila arveli Taloussanomille, että ASP-säästäminen kasvattaa suosiotaan asuntolainojen enimmäisluototusasteen vuoksi. Hänen mukaansa nuoret säästäjät varautuvat jo nyt siihen, että Suomessa otetaan käyttöön asuntojen enimmäisluototusaste.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Finanssivalvonnan tämänhetkinen suositus on, että pankit saisivat myöntää lainaa enintään 90 prosenttia asunnon arvosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Reservin suuruus on huolestuttava”

    3. 3

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    5. 5

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    6. 6

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    7. 7

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    8. 8

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    9. 9

      Tällaisia palkkoja hoiva-alalla maksetaan – kunnissa isommat palkat ja pidemmät lomat, erot yksityisiin jopa satoja euroja

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    3. 3

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    4. 4

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    5. 5

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Reservin suuruus on huolestuttava”

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    8. 8

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    9. 9

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    10. 10

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    2. 2

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    3. 3

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    4. 4

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    5. 5

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    6. 6

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    7. 7

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    10. 10

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    11. Näytä lisää