Uhoamalla ulkomaille Venäjän johto siirtää huomiota pois omista heikkouksistaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Venäjä uhoaa, heikkouttaan

Kiistely Suomen venäläislasten huostaanotosta on jälleen yksi oire Venäjän oman tilan rapistumisesta. Uhoamalla ulkomaille – todellisista tai tekaistuista syistä – Venäjän johto siirtää kansalaistensa huomiota pois maan omista pulmista.

24.10.2012 7:15 | Päivitetty 23.10.2012 9:13

Pidemmällä aikavälillä uho on ongelma sekä Venäjälle että sen naapureille, ja Suomen on syytä suhtautua siihen vakavasti.

Venäjän johto on aina suhtautunut kaikkeen ulkoa tulevaan epäluuloisesti tai suoraan vihamielisesti. Syyt ovat taas kerran historia ja maantiede: Venäjä on aina ollut reitti sekä idästä länteen että pohjoisesta etelään.

Etenkin sen suuret joet olivat väyliä, joita pitkin kauppatavarat, aatteet ja keksinnöt matkasivat ja jättivät jälkensä myös Venäjälle.

Valtaapitäville ulkoiset vaikutteet olivat pulma. Uudet aatteet ja keksinnöt saattoivat muuttaa talous- ja valtarakenteita ja  nostaa valtaan uusia hallitsijoita. Selvimmän jäljen Venäjälle tästä jättivät mongolit, mutta heidän jälkeensä myös puolalaiset, saksalaiset ja ruotsalaiset voimistivat venäläisten epäluuloja ulkomaalaisia kohtaan. Niillä oli omituisia tapoja, kummallinen kieli ja erilainen uskonto.

Venäläisten ulkomaa-epäluulo antaa tukea maan vallanpitäjille. Yhteinen synnyinmaa, rodina, on yhteisen oikean uskon kanssa pitänyt laajaa maata hallitsijan otteessa.

Eristäytyminen on jarruttanut kehitystä

Epäluulo ja hallitsijoiden haluttomuus ottaa oppia muualta on pitänyt Venäjää erossa muusta maailmasta.

Maa vei tsaarinvallan aikana Arkangelin sataman kautta jonkin verran turkiksia, mutta pitkät välimatkat pitivät kaupan kokonaismäärän vähäisenä. Venäjä toi etenkin yläluokan ylellisyystavaraa ja teknistä tietotaitoa. Esimerkiksi Pietarin palatsit suunniteltiin ulkomaisin voimin.

Rakennustyön tekivät pääosin maaorjat, joskin erikoistehtävät kuten puusepäntyö olivat suomalaisten ja muiden ulkomaisten käsissä.

Pietari itse on pysyvä symboli perustajansa Pietari Suuren pyrkimyksestä oppia lännestä ennen kaikkea tiedettä ja teknologiaa. Hän kuitenkin yritti edetä liian nopeasti, ja ajautui hankauksiin perinteitä suosivien ja niistä riippuvaisten tahojen kuten ortodoksisen kirkon kanssa. Hänen jälkeensä läntisiä ideoita kokeiltiin vain harvoin ja hajanaisesti, useimmiten vasta sitten, kun sotilaalliset takaiskut olivat nostaneet uudistustarpeen akuutiksi. Maaorjuus Venäjällä lakkautettiin vuonna 1861, osana Krimin sodan jälkeistä uudistusohjelmaa joka pyrki teollistumiseen.

Kansanedustuslaitos Venäjälle saatiin Japanille kärsityn tappion jälkeen vuonna 1905, ja seuraavana vuonna yksi pieni hallintoalue, jolla oli vahvat läntiset perinteet, sai kokeilla jopa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta joka ehti muualle Venäjälle vasta 1900-luvun lopussa.

Venäjän johdolta ei jäänyt huomaamatta teollistumisen ja ennen kaikkea rautateiden merkitys maan sotilaalliselle toimintakyvylle ja puolustautumiselle. Venäjä investoikin vauhdilla etenkin rautateihin ja terästeollisuuteen 1800-luvun lopulta aina ensimmäiseen maailmansotaan asti.

Euroopasta virtasi tietotaitoa ja pääomaa, ja molempia osapuolia hyödyntänyt yhteistyö kukoisti. Se katkesi maailmansotiin, ja vasta Neuvostoliiton kaatuminen palautti edellytykset Venäjän ja Euroopan väliselle vapaaehtoisuuteen ja molemminpuoliseen hyötyyn perustuvalle taloudelliselle yhteistyölle.

Venäjän tila muistuttaa1800-luvun loppua

Nyt Venäjä on 1800-luvun lopun kaltaisessa tilanteessa. Se on rikastunut viemällä raaka-aineita, etenkin energiaa, mutta sen oma teollisuus on vasta lähtökuopissa jos sielläkään.

Neuvostoajan panostus raskaaseen teollisuuteen jätti kulutustavaratuotannon lapsipuolen asemaan, eikä Neuvostoliitto muutenkaan tuottanut kovin paljoa kehittyneen maailman markkinoille kelpaavaa. Neuvostotalouteen kytketyt Sev-maat ja Suomi ostivat jonkin verran esimerkiksi autoja.

Kehittyvään maailmaan neuvostovalmisteiset työkoneet kuten traktorit kelpasivat erinomaisesti, mutta niiden ostokyky oli rajallinen. Kärjistäen voisi todeta, että Venäjän teollisuushistorian kansainvälisesti merkittävin vientituote on ollut AK 47- rynnäkkökivääri, kolmannen maailman sissiliikkeiden pääase, joka on siksi kuvattu Mosambikin lippuunkin.

Raaka-aineita Venäjällä riittää. Niiden jalostaminen teollisuuden tuotteiksi ja vientiin vaatii kuitenkin pääomia, teknologiaa ja investointeja niin mineraalien louhintaan, kuljetusyhteyksiin kuin itse teollisuuslaitoksiinkin. Säännölliset uutiset öljyverkon vuodoista ja niiden aiheuttamista ekokatastrofeista kiteyttävät tilanteen. Energia on Venäjän ehdottomasti tärkein voimavara. Jos edes sen tuotannosta ja toimittamisesta ei ole saatu pidetyksi kunnollista huolta, mikä mahtaa olla maan muun infrastruktuurin tila?

Venäjä tarvitseeoikeusjärjestelmän

Venäjän investointitarpeen täyttäminen olisi kehittyneemmille talouksille erinomainen tilaisuus kohentaa sekä omaa tilaansa että koko maailmantaloutta.

Teollistuneempi Venäjä voisi hyödyntää WTO-jäsenyyttään ja saada tuotteita maailmanmarkkinoille samalla kun sen riippuvuus energianviennistä ainoana tulolähteenään vähenisi ja vakauttaisi maan tilannetta.

Ongelma on kuitenkin Venäjän yhteiskuntajärjestelmä, ennen kaikkea riippumattoman oikeuslaitoksen puute.

Suomen lapsikiista kertoo Venäjän suhtautumisesta lakiin oikeastaan enemmän kuin kukaan haluaa myöntää. Muuan surullisen hahmon desantti levittää, näköjään pääosin oman egonsa vuoksi, Venäjän medioille harhaanjohtavaa tietoa. Suomen viranomaiset voivat hänen mukaansa viedä jopa matkailijoiden lapsia hotelleista. Venäjällä tällainen on tuoreessa muistissa ja siksi venäläisille uskottavasti mahdollista muuallakin. Historia on opettanut venäläiset olemaan luottamatta "virallisiin" tietoihin ja luottamaan epävirallisiin lähteisiin näiden taustoista riippumatta.

Toisaalta laki on Venäjällä aina perustunut hallitsijan, tai tämän alaisen viranomaisen tahtoon. Puolueeton, viranomaisenkin toimintaa määräävä laki ei ole Venäjällä koskaan ollut edes uskottava käsite.

Siksi Suomen viranomaisten lausunnot siitä, että "lasten huostaanotto on perustunut lakiin ja tapauksen yksityiskohdat eivät ole julkista tietoa" kaikuvat Venäjällä kuuroille korville.

Huoltajuuskiiistoilla lieneeVenäjän johdolle vain viihdearvoa

Vaikka lapsikiista on myrsky hyvin pienessä vesilasissa, se kertoo Suomen viranomaisten toimintavalmiuden ja -tapojen puutteista. Sosiaalisen median vaikutus yleiseen mielipiteeseen kasvaa joka twiittauksella, ja viralliset julkilausumat jäävät niiden rinnalla kärpästen surinan kaiuksi hallintopalatsin arkistopölyyn.

Maantieteellisen asemansa ja historiansa ansiosta Suomella on kokemusta Venäjän ja venäläisten kanssa toimimisesta. EU:n jäsenenä Suomi voisi nimenomaan tätä tietotaitoa käyttämällä edistää naapurusten yhteistoimintaa ja kehittää sitä edelleen. Tämän vuoksi on huolestuttavaa, jos lapsikiista mustaa Suomen mainetta Venäjän kansan keskuudessa.

Johtopäätös tilanteesta on Suomen kannalta selvä: tilanne Venäjällä on yhä sekava, eikä keskusvallan otteen pitämisestä ole takeita. Venäjä on, heikkonakin, aina vahvempi kuin Suomi, joten EU:n tarjoama tuki on entistä tarpeellisempi.

Unionin jäsenenä Suomi voi edistää myös molemminpuolisesti hyödyllistä yhteistoimintaa Venäjän ja EU:n välillä. Tätä ei pidä antaa kenenkään häiritä.

Venäjän johdolle lapsikiistalla on tuskin edes viihdearvoa.

Vanhana tiedustelu-upseerina presidentti Putin kuitenkin tietää kohua lietsovan toimijan kaltaisten myötäjuoksijoiden arvon, ja pitää näitä työkalupakissaan.

Eihän sitä koskaan tiedä, milloin Venäjän media kaipaa ulkoista uhkakuvaa hillitsemään tyytymättömyyttä vaikka siksi, että maailmantalouden taantuma laskee öljyn kysyntää ja heikentää Venäjän elintasoa.

Putinin kaima Vladimir Uljanov muuten kutsui näitä myötäjuoksijoita hyödyllisiksi idiooteiksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?