Goodyearin renkaita tuotetaan hikipajoissa – Nokian Renkaat vaikenee

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomessa myytäviä autonrenkaita voidaan valmistaa epäilyttävissä oloissa, kertoo kansalaisjärjestöjen tietotoimiston Finnwatchin tutkimus. Sama koskee sairaalakäsineitä.


Esimerkiksi rengasyhtiö Goodyearin Malesian rengastehtailla työläiset paiskivat kellon ympäri ulottuvia työvuoroja jopa seitsemänä päivänä viikossa hyvin pienellä palkalla.

Suomalainen rengasyhtiö Nokian Renkaat vetoaa liikesalaisuuksiinsa eikä ilmoita mitään Indonesiassa, Malesiassa ja Vietnamissa sijaitsevista alihankkijoistaan.

– Nokian Renkaat myöntää, ettei se pysty jäljittämään kumiaan tilatasolle ja ettei se valvo kumin alkutuotannon vastuullisuutta, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo tiedotteessa.

Uusi tutkimus tarkastele autonrenkaiden lisäksi sairaalakäsineiden vastuullisuutta. Goodyearin ja Nokian Renkaiden lisäksi mukana ovat esimerkiksi Bridgestone sekä sairaalakäsineitä valmistava Mölnlycke Health Care.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mölnlycke Health Caren sairaalakäsineisiin kumia toimittavan alihankkijan plantaasilla siirtotyöläisten palkat jäävät kauaksi lupauksista. Myös tarpeelliset suojavarusteet myrkyllisten aineiden käsittelyyn puuttuvat.

Vielä epäilyttävämpi on muiden sairaalakäsineitä suomalaisille sairaanhoitopiireille valmistavien yritysten Ansellin, Adventan, WRP:n ja Top Glove/One Med Oy:n alihankkijoiden tilanne.

– Niistä emme saaneet mitään tietoa, Vartiala toteaa.

Suurin osa kumiteollisuuden raaka-aineenaan käyttämästä kumista tuotetaan pientiloilla, joita kukaan ei valvo.

Kumintuotannon ongelmista huolimatta suomalaisilla sairaanhoitopiireillä ei ole eettisiä vaatimuksia riskimaista tuleville käsinehankinnoilleen.

– Julkisten hankintojen vastuullisuudesta on puhuttu jo pitkään. Nyt tarvittaisiin konkreettisia tekoja, Vartiala toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    5. 5

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Suomalaisen tislaamon toimitusjohtaja: ”Toivon, että britit tulevat järkiinsä”

    8. 8

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    9. 9

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    10. 10

      Afarakin Danko Koncaria vastaan nostettiin syyte tiedottamisrikoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Nokia aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää 350 Suomessa

    5. 5

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    9. 9

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    10. 10

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää