FK:n Kauppi: Eurooppalaista pankkivalvontaa ei saa pilata kiireellä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

FK:n Kauppi: Eurooppalaista pankkivalvontaa ei saa pilata kiireellä

Finanssialan Keskusliiton (FK) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi varoittaa kiirehtimästä eurooppalaisen pankkivalvonnan luomisessa. Hän pitää tärkeänä, että pankkivalvonnan valmistelu tehdään huolella.

19.10.2012 17:58 | Päivitetty 19.10.2012 17:48

EU-huippukokous päätti myöhään eilen, että yhteisen pankkivalvonnan lainsäädännölliset kehykset on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

Pankkivalvonta otetaan käyttöön ensi vuoden aikana. Pankkien pääomittaminen on mahdollista vasta, kun yhteinen pankkivalvonta on täysin toimintakykyinen.

– Pankkiunionin vaikutuksia niin pankkeihin kuin koko kansantalouteen ei ole vielä kyetty arvioimaan, joten EU-johtajien asettama aikataulu on edelleen poikkeuksellisen tiukka. Kiireellä ei saa pilata yhteistä pankkivalvontaa, jonka on oltava toimiva ja tehokas, Kauppi sanoo FK:n tiedotteessa.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) painotti tänään antamassaan tiedotteessa, että yhteisen pankkivalvonnan tulisi olla houkutteleva muun muassa Ruotsille ja Tanskalle.

Myös Kauppi katsoo, että pankkiunionin rakentamisvaiheessa on lisättävä järjestelmän houkuttelevuutta niin, että mahdollisimman moni maa haluaa tulla siihen mukaan.

– On muistettava, että euron ulkopuolisille maille pankkivalvonnan keskittäminen Euroopan keskuspankin alaisuuteen on vaikeaa, koska komission alkuperäisen ehdotuksen perusteella näillä mailla olisi vain rajoitettu päätöksenteko-oikeus. Lisäksi on huolehdittava siitä, että pankkien valvonta ja EKP:n rahapolitiikka pysyvät tiukasti toisistaan erillään. Muun muassa näiden asioiden vuoksi myös valmisteluun on saatava lisäaikaa, Kauppi sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?