Uudenkaupungin sähköauto: Ei enää palovaaraa

Uudenkaupungin autotehtaalla hybridiurheiluautoja tuottavan Fisker Automotiven hallituksen puheenjohtaja Henrik Fisker kertoo luottavansa edelleen automallinsa menestykseen.

15.10.2012 10:25 | Päivitetty 15.10.2012 11:23

Ensimmäiset Karmat tulivat myyntiin viime vuoden lopulla, minkä jälkeen autoja on myyty noin 1500 eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Mainetta on kuitenkin kolhaissut takaisinkutsukampanja, kun luksusautoista paljastui loppukesästä palovaaraa aiheuttava vika. Jo aiemmin osa autoista kärsi akkuvioista.

– Olemme lähestulkoon päässeet nyt ongelmista eroon, Fisker tähdentää talouslehti Wall Street Journalille. Hänen mukaansa hybridin markkinoilletulo ei ole tässä suhteessa poikennut merkittävästi muiden automallien esittelystä.

Fiskerin mukaan yhtiön rahoitus on kunnossa, mutta tilaa olisi valmistuskumppanille.

– Pitkällä tähtäimellä meille olisi hyvä saada suuri partneri, koska se antaisi mahdollisuuden laajentua nopeammin, jakaa tiettyjä osia, alustoja ja teknologiaa. Joten tämä on yksi asia, jota varmasti tarkastelemme, Fisker kertoo.

Hän ilmoittaa olevansa tyytyväinen auton menekkiin.

– Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myimme enemmän autoja kuin Maserati omaa Quattroporteaan. Se on historiallinen tuotemerkki, jonka auto on samassa hintaluokassa kuin Fisker Karma, Fisker sanoi.

Hänen mukaansa hybridiautoja tukee myös maailmanlaajuinen kaupungistuminen.

– Kun yhä enemmän ihmisiä muuttaa kaupunkeihin eri puolilla maailmaa, paine kohdistuu siihen kuinka vähennämme saastumista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?