Mitä investointipankkiirit itse asiassa tekevät?

Investointipankkiireja on syytetty finanssikriisin käynnistämisestä, jättimäisistä bonuksista keskellä taantumaa ja heikkojen valtioiden ajamisesta kuilun partaalle. Mutta mitä he oikeastaan tekevät? Tätä uutiskanava NPR kysyi entiseltä investointipankkiirilta.

11.10.2012 21:18 | Päivitetty 11.10.2012 21:21

– Sijoittajat ovat matkustavia kauppamiehiä (ja naisia), mikä selittää, miksi monet ovat niin häijyjä suuren osan aikaa, ex-investointipankkiiri Matt Levine sanoo. 

Levine työskentelee nykyisin Dealbreaker-taloussivustolle, ja vaikuttaa antavan mielellään haastatteluja myös muille tiedotusvälineille. Hän on kirjoittanut muun muassa NPR-kanavalle investointipankkiirien työnkuvasta.

Levinen mukaan investointipankkiirit ovat lyhyesti sanottuna "rahan kaupparatsuja". He kulkevat yhtiöstä toiseen ja myyvät palveluksiaan, eli rahanvälitystä.

Yhtiöt tarvitsevat jatkuvasti rahaa, ja varsinkin suuryrityksille tavallinen tapa saada sitä on lainaaminen. Yritysten ei kuitenkaan kannata alkaa itse etsiä lainanantajia, joten ne kääntyvät välittäjien puoleen. Välittäjien, eli investointipankkiirien.

Investointipankkiiri selvittää (tai Levinen mukaan ainakin yrittää selvittää), pitävätkö yhtiön taloustiedot paikkansa ja kuinka luotettava velallinen yhtiö oikeastaan on. Selvityksestä kirjoitetaan emissioesite, jota investointipankkiirit esittelevät mahdollisille lainoittajille, eli sijoittajille, jotka voisivat ostaa yrityksen velkakirjan.

– Muuten, "investointipankkiirit" työskentelevät investointipankissa, jotka työllistävät meklareita ja myyntihenkilöstöä, jotka hoitavat kaupat ja myyvät osakkeita ja velkakirjoja sijoittajille. Näitä ihmisiä ei normaalisti kutsuta "investointipankkiireiksi", Levine selittää.

Jos "rahan kaupparatsu" hoitaa työnsä hyvin, on emissioesite huolella laadittu ja rahan lainaajat ja tarvitsijat löytävät toisensa.

– Asiakkaiden mielestä yksittäiset pankkiirit vaikuttavat usein mielisteleviltä ja tarvitsevilta, Levine analysoi.

Levinen antama kuva investointipankkiirien työnkuvasta on yksinkertaisuudessaan viaton. Sopii kysyä, kuinka riskittömänä järjestelmää pitää esimerkiksi suurpankki JPMorganin pääjohtaja Jamie Dimon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?