UBS: Sähkön hinta romahtaa lähitulevaisuudessa Pohjoismaissa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Pankki: Sähkön hinta ensi syksynä vain puolet nykyisestä?

Pankkikonserni UBS:n tuoreen raportin mukaan sähkön hinta romahtaa lähitulevaisuudessa Pohjoismaissa. Ensi syksynä sähkö voi maksaa 20 euroa megawattitunnilta, lähes puolet nykyistä vähemmän.

2.10.2012 16:37 | Päivitetty 2.10.2012 16:54

Ylituotanto ajaa pohjoismaisen sähkön hinnan laskuun, pankkikonserni UBS arvelee. Seuraavan viiden vuoden aikana sähkön hinta laskee, koska uudet ydinvoima- ja tuulivoimahankkeet kasvattavat energiantuotantoa, käy ilmi UBS:n tuoreesta raportista.

Sähkön tuotanto kasvaa yli 50 terawattituntia vuoteen 2017 mennessä, mikä laskee sähkön hintaa erityisesti kesäisin, UBS:n analyytikko Per Lekander sanoo Bloombergille. Ensi vuonna Pohjoismaissa sähkön keskiarvohinta peruskuormituksella lienee 34 euroa megawattitunnilta, mikä on yli kolme euroa vähemmän kuin tällä hetkellä.

Jo tänä vuonna sähkön hinta on laskenut toisella ja kolmannella vuosineljänneksellä, mikä leikkaa energiayhtiöiden, kuten Fortumin, tuottoja.

– Noin 50 prosentin todennäköisyydellä sähkön hinta romahtaa 20 euroon megawattitunnilta ensi vuoden kolmannella neljänneksellä, Lekander sanoo.

Hänen mukaansa vuosien 2010 ja 2011 kylmät talvet ja kuivuus veivät huomion sähkön hinnan pitkän aikavälin laskulta.

UBS:n arvion mukaan energiatuottajien kuten Fortumin keskimääräiset tulot sähköntuotannosta voivat laskea 25 euroon megawattitunnilta vuoteen 2018 mennessä. Viime vuonna keskimääräinen tuotto oli 46,1 euroa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?