St1: Palvelumestariasemilla menee hyvin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Onko palvelu bensa-asemalla euron arvoista?

Energiayhtiö St1 tasan vuoden päivät palvellut autoilijoita henkilökohtaisella tankkauspalvelulla noin 60:llä asemalla. Niistä valtaosa toimii St1:n omistamilla Shell-asemilla, muutama on myöhemmin perustettu myös St1-asemille. St1:ltä vakuutetaan epäilijöille, että konsepti on tullut jäädäkseen.

1.10.2012 10:38 | Päivitetty 1.10.2012 10:38

St1:n myyntijohtajan Mikko Reinekarin mukaan niin kutsuttuja palvelumestareita toimii huoltamoilla noin 120. Palveluun tyytyväinen asiakas voi halutessaan maksaa yhden euron, mutta maksupakkoa ei ole.

Asiakaspalvelija tankkaa ja tarkastaa myös vaikka öljyt ja pesunestesäiliön tarvittaessa.

– Kyllä palvelumestariasemilla menee hyvin. Erityisesti asiakkaiden tuki ja kiinnostus on ollut valtava. Asiakkaat ovat tyytyväisiä, ja siinä mielessä tämä on konsepti, joka on tullut jäädäkseen, Reinekari sanoo.

St1:stä ei silti kerrota, onko palvelu varsinaisesti kasvattanut myyntiä. Ilmeisesti ei juurikaan. Näin vihjataan myös parilta huoltamolta, jotka eivät halua puhua myyntimääristä. Palvelu saa silti kiitosta, koska asiakkaat tykkäävät ja vaihtelua se tuo myös huoltamoiden arkeen.

– Ennen kaikkea palvelu vaikuttaa kanta-asiakkaiden määrään. Merkkiuskollisuutta on tullut lisää. Sitä kautta palvelumestariasemat tekevät bisnekselle hyvää. Imagoarvo on yhtiölle tärkeä, Reinekari sanoo.

– Tiesimme alusta pitäen, että tämä on vaativa konsepti, joka vaati jatkuvasti työtä ja huomiota, sekä kauppias- että yhtiötasolla. Konseptia on tässä vielä hiottu.

– Nyt varsinkin syksyä kohden kun mennään ja lasinpyyhkimet pitäisi vaihtaa, itse en ainakaan koe sitä niin mukavaksi hommaksi. Näillä asemilla voi mennä saman tankkauksen yhteydessä pyytämään, että vaihtakaa, tai tarkistakaa öljyt ja lasinpesuneste. Itse koen, että euro ei ole siitä paljoa.

Arvuutteluakokeilun kestosta

St1:n kilpailijoiden leirissä on arvuuteltu palvelun kestoa.

Teboilin huoltoasema- ja automaattiliiketoiminnasta vastaava johtaja Henrik Tuulos kertoo, että Teboil ei ole kiinnostunut vastaavasta ketjuvetoisesta palvelumallista. – Keskitetysti tällaista ei ole tulossa, mutta tiedän että ilahduttavan monella [Teboilinkin] kauppiasasemalla tarjotaan palvelua, jos tulee tuttu auto tai on iäkkäitä asiakkaita tai naisihmisiä, jotka arvostavat tällaista palvelua. – Syy on yksikertainen. Jossain se palvelu pitää maksaa, ja siitä on kyse. Sinänsä annan kilpailijalle tunnustusta, että hieno konsepti on, mutta alalla on arvuuteltu, että onko se heillä toistaiseksi vai mitä meinaavat.

Myös Nesteellä ollaan samoilla linjoilla. Konseptia on tutkittu, mutta siitä ei ole innostuttu. Syynä on oletettu kaupallinen kannattamattomuus sekä myös Nesteen Kesko-vetoinen myymälärakenne.

– Suomi on pienten asemien maa, jossa on paljon hiljaisten asiakasvirtojen aikaa, Neste Oilin öljyn vähittäismyynnistä vastaava johtaja Sakari Toivola sanoo.

St1:llä "uutta ammattikuntaa" – tai oikeammin vuosikymmenten takaisesta pölystä kaivettua – vanhaa on jälleen tänä syksynä koulutettu.  Palvelumestareiden ikähaarukka ja tausta on varsin laaja, miespainotteisten tankkaajien joukossa on paljon naisiakin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?