Ikä ja tietämättömyys altistavat hyväksikäytölle asuntokaupassa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nyt puhuvat lukijat: Näin kotisi viedään

Taloussanomien lukijoiden kokemukset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan kaikki kiinteistönvälittäjät eivät piittaa asiakkaittensa edusta. Lukijoiden kertomusten perusteella helpoimpia uhreja ovat iäkkäät ja tietämättömät.

1.10.2012 6:01 | Päivitetty 28.9.2012 18:10

Taloussanomat kirjoitti alkuviikolla asuntokaupasta, jonka hoitaneen kiinteistönvälittäjän toimintaa aluehallintovirasto tutkii. Artikkelin julkaisun jälkeen lukijat ovat kertoneet omista kokemuksistaan.

Toimitukseen tulleiden lukuisien yhteydenottojen perusteella näyttää siltä, että jotkut välittäjät käyttävät hyväksi ihmisiä, jotka tarvitsevat heidän ammattitaitoaan ja maksavat heidän avustaan.

Vaikka kaikki tapaukset ovat erilaisia, montaa yhdistää se, että hinta-arvio jää alueen keskihinnoista. Välittäjä voi joko kiinnittää huomiota hintaa laskeviin seikkoihin tai jättää ottamatta huomioon sitä nostavia asioita.

Usein kaupat tehdään nopeasti. Kuten keskiviikkona julkaistussa tapauksessa, myös monen lukijan kertomuksessa välittäjä ei ole tavoitettavissa, joten kohteesta kiinnostuneet eivät voi jättää tarjouksia.

Jos myyjä alkaa kummastella välittäjän toimintaa, häntä voidaan painostaa tai jopa uhkailla. Jos myyjä tuntee muutenkin olevansa alakynnessä, hän helposti säikähtää ja tekee, kuten välittäjä sanoo. Moni pysyy hiljaa, vaikka tajuaisi tulleensa hyväksikäytetyksi. Paitsi pelko myös häpeä ja surkeuden tunne sulkee suut.  

Välittäjä alensi hintaaroimasti pikkuvian takia

Aktiivisuus on osa välittäjän työtä, mutta vanhus voi tuntea sen painostukseksi. Hän voi juuttua välittäjän hyviltä kuulostaviin perusteluihin ja taipua myymään asunnon.

Yksi lukija kertoo, miten välittäjä oli tuppautunut myymään hänen äitinsä omistamaa asuntoa. Jälkeenpäin oli ilmennyt, että välittäjä oli toiminut omasta aloitteestaan, eikä äiti ollut kehdannut kieltäytyä.

– Asuin itse asunnossa vuokralla, ja luulin, että myyntiehdotus oli tullut äitini aloitteesta, lukija kertoo.

Kun hän oli pakannut tavaransa, välittäjä tuli äidin kanssa katsomaan asuntoa. Kun välittäjä näki seinältä pois otettujen hyllyjen jättämät jäljet, hän arvioi asunnon kunnon karmeaksi ja ilmoitti, että asunnosta täytyisi pyytää 30 000 euroa alueen keskitasoa pienempi hinta.

Lukijan mielestä asunto oli vähän kulunut, mutta hyväkuntoinen. Hänestä jäljet olivat normaaleja kiinnitykseen käytetyistä propuista jääneitä koloja, jotka olisi helppo korjata. Lukija ehdotti monta kertaa, että voisi itse paikata seinät ja maalata jäljet piiloon.

– En saanut äitiäni vakuuttuneeksi. Hän oli kuullut, että reiät ovat täysin tuhonneet seinät, eikä niitä voi korjata ja että asunnon voi ostaa enää sellainen, jolla on varaa maksaa remontista kymmeniä tuhansia euroja.

Asunto myytiin. Viiden kuukauden kuluttua se oli uudelleen myytävänä. Ilmoituksessa hinta oli 50 000 euroa lukijan äidin saamaa hintaa korkeampi. Uusi omistaja oli maalannut seinät.

Lukija kertoo, että uudessa vuokra-asunnossaan hän paikkasi seinästä hyllynjälkiä ja maalasi seinän. Hänen mukaansa kunnostus vastasi työtä, joka äidin asuntoon olisi pitänyt tehdä. Häneltä meni työhön kuusi tuntia ja materiaaleihin 20 euroa. Vuokranantaja kiitteli työstä ja hyvästä vuokralaisuudesta.

– Välittäjä sai liioiteltua sadan euron vahingon kymmenien tuhansien suuruisiksi ja itselleen helpon myynnin luottavaiselta omistajalta. Röyhkeydellä näköjään pärjää, lukija toteaa.

Viis jäljellä olevastarakennusoikeudesta

Toinen lukija myi talonsa Helsingin Pakilasta. Hän pyysi arviot viideltä välittäjältä. Neljä arvioi talon ja tontin hinnaksi 550 000–600 000 euroa. Yhden ketjun lähitoimiston välittäjät arvioivat hinnaksi korkeintaan 400 000 euroa.

– Kun kerroin heille, että tontilla on 250 neliötä rakennusoikeutta jäljellä, sanoivat he vakavina, että "no, sitten se jää käyttämättä". Kysyttyäni vielä asiaa sanoivat he, että tontilla ei ole mitään arvoa.

Lukija kertoo myyneensä asuntonsa jouluun mennessä viitosella alkavalla summalla.

– Olen edelleen täysin raivona – en itseni takia, koska olen asioista hyvin perillä – vaan siksi, että ihmisiä hyväksikäytetään surutta.

Edullisista kohteistatehdään pikakauppoja

Kolmas lukija kertoo huomanneensa perjantaina Oikotie.fi-sivustolla ilmoituksen kaksiosta Helsingin Pasilassa. Hinta tuntui huomattavan edulliselta suhteessa alueen hintatasoon. Näyttö oli maanantaina kello 16.30 ja lukija harmitteli, että se on hankala työssäkäyville.

Lukija soitti välittäjälle lauantaina puolilta päivin, mutta puhelu ohjautui vastaajaan, joka ei ollut käytössä. Parin tunnin kuluttua ilmoitus oli poistettu Oikotieltä.

– Mielestäni myyjää on vedätetty liian alhaisella hintapyynnöllä. Välittäjä on valinnut ilmoituksen julkaisu- ja esittelyajankohdiksi vähemmän huomiota herättävät ja sulkenut puhelimensa. Asunto on poistettu ilmoituksista alle vuorokaudessa ja joku on saanut asunnon halvalla, lukija arvioi.

Metsääkin pikakaupataan. Neljäs kokemastaan kertonut lukija huomasi ilmoituksen tilasta, josta oli tehty metsäarvio. Välittäjä ei ollut antanut arviota toimiston lähellä liikkuneelle lukijan vaimolle, vaan lukija sai sen nähtäväkseen vasta mentyään itse toimistolle.

– Selasin paperit ja ilmoitin, että ostan metsän. Välittäjä sönkkäsi että pitäähän metsä käydä katsomassa. Sanoin, ettei tarvitse. Välittäjä mutisi, että selvä. Kun muutaman päivän kuluttua kyselin, milloin kaupat tehdään, välittäjä vastasi, että metsä on jo myyty.

Lukija toteaa, että "menetetty" metsä ei häntä harmittanut, vaan se, että myyjää huiputettiin.

Taloussanomat seuraa asiaa edelleen. Jos olet törmännyt vastaaviin asuntokauppoihin, ota yhteyttä toimitukseen: taloussanomat@sanoma.fi

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?