Fraser-instituutti: Suomi maailman 9. vapain talous – vapaampi kuin USA - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Raportti: Suomen talous vapaampi kuin Yhdysvaltojen

Kanadalainen Fraser-instituutti on listannut Suomen maailman yhdeksänneksi vapaimmaksi taloudeksi tänään julkaistussa Economic Freedom of the World 2012 -raportissaan.

18.9.2012 13:30 | Päivitetty 18.9.2012 13:30

Kaikkein vapaimmaksi taloudeksi Fraser-instituutin maavertailussa nousi Hongkong, jonka talousvapaudelle raportti antoi arvosanan 8,90 yhdestä kymmeneen ulottuvalla asteikollaan. Hongkong piti näin kiinni vuoden 2010 kärkisijastaan.

Maailman toiseksi vapain talous on raportin mukaan Singapore, ja kolmanneksi nousi Uusi-Seelanti. Sitä seuraavat kärkikymmenikössä Sveitsi, Australia, Kanada, Bahrain, Mauritius, Suomi ja Chile. Suomen talousvapaudelle instituutti antoi arvosanan 7,88.

Suomen taakse jäivät muut Pohjoismaat sekä Baltian maat. Viron sijoitus oli 14:s, Tanskan 16:s, Norjan 25:s ja Liettuan 28:s. Ruotsi jäi raportissa sijalle 30, Latvia sijalle 61 ja Islanti sijalle 65.

Silmiinpistävää raportin kärkikymmenikössä on suurten teollisuusmaiden poissaolo. Britannia sijoittui listauksessa sijalle 12, Yhdysvallat sijalle 18 ja Japani sijalle 20. Saksa oli vasta 31., Ranska 47. ja Italia 83. sijalla.

Instituutti onkin huolissaan etenkin Yhdysvaltojen talousvapauden tilasta, joka on sen mukaan huonontunut 2000-luvulla merkittävästi.

Venäjä mahtui nipin napin sadan vapaimman talouden joukkoon ollen sijalla 95, kun Kiinan ja Intian sijoitukset jäivät puolestaan toiselle sadalle.

Kaikkein heikoimman arvion 144 listatusta maasta sai Venezuela, jonka arvosana oli 4,07. Pohjakymmenikköön ”nousivat” myös Myanmar, Zimbabwe, Kongo, Angola, Kongon demokraattinen tasavalta, Guinea-Bissau, Algeria, Tšad sekä jaetulle kymmenenneksi viimeiselle sijalle päätyneet Mosambik ja Burundi.

Ajatushautomo käyttää raportissaan 42 eri muuttujaa talousvapauden määrittämiseen. Ne muodostavat viisi eri pääryhmää, jotka ovat julkisen sektorin koko, oikeusjärjestelmä ja omistusoikeus, valuutan vakaus, vapaus harjoittaa kansainvälistä kauppaa sekä markkinoiden sääntelyn laajuus.

Fraser-instituutti perustettiin vuonna 1974 ja se pitää päämajaansa Kanadan Vancouverissa. Lahjoitusrahoitteista ajatushautomoa kuvaillaan arvomaailmaltaan konservatiiviseksi ja oikeistolibertaariseksi, vaikka se ilmoittaa olevansa puolueeton. Maavertailunsa johdannossa se ilmoittaa juhlistavansa tänä vuonna taloustieteilijä Milton Friedmanin syntymän satavuotisjuhlaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?