Soros: Saksan pitää joko johtaa tai lähteä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Soros: Saksan pitää joko johtaa tai lähteä

Jollei Saksa ole valmis ottamaan johtoroolia euroalueella, sen pitäisi lähteä eurosta, suursijoittaja George Soros lataa. Soroksen mukaan Saksan nykyinen toiminta työntää Eurooppaa kohti lamaa.

9.9.2012 16:50 | Päivitetty 9.9.2012 16:55

Soroksen mukaan Euroopan on lisättävä yhteisvastuuta ja luovuttava leikkauspolitiikasta. Muuten Euroopaa odottaa pitkittyvä taantuma ja yhdentymiskehityksen katkera loppu.

– Saksan pitäisi joko ottaa johtoasema kasvupolitiikan, poliittista unionin ja vastuunjaon edistäjänä sekä hyväksyä johtajuuden kustannukset, tai lähteä sovinnollisessä hengessä, Soros sanoi uutistoimisto Reutersin tv-haastattelussa lauantaina.

Ankaraa talouskuria vaatimalla Saksa vain työntää Eurooppaan lamaan, joka tulee kestämään viidestä kymmeneen vuotta, Soros sanoo.

Euroalue pärjäisi kyllä ilman Saksaakin. Soroksen mukaan nykyistä heikompi valuutta parantaisi euroalueen viennin kilpailukykyä ja alentaisi sen lainanoitokuluja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?