ABC jakelee oppaita bensa-asemien hengaajien kohtaamiseen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

ABC jakelee oppaita bensa-asemien hengaajien kohtaamiseen

Liikennemyymälä ABC:ssa nuorten hengailu on käynyt niin yleiseksi, että ketju katsoo tarpeelliseksi valistaa henkilöstöään erillisellä oppaalla nuorten kohtaamisesta.

22.8.2012 13:08 | Päivitetty 22.8.2012 13:08

ABC ja nuoret -oppaassa jaetaan vinkkejä ja ohjeita asiakaspalvelutilanteisiin, ja se jaetaan kaikille liikennemyymälöiden työntekijöille.

ABC kertoo haluavansa valmentaa henkilökuntaansa kohtamaan nuoria myönteisessä vuorovaikutuksessa.

Kirjasessa opastetaan kädestä pitäen, kuinka puhua nuorille, ratkoa konflikteja ja tai pitää yllä järjestystä. Osa neuvoista on varsin yksityiskohtaisia.

– Luo yhteys nuorten ryhmän/nuoren kanssa mahdollisuuksien mukaan pian sisääntulon jälkeen. Jos mahdollista, tervehdi koko porukkaa ja kysy vaikka mitä kuuluu, eräs neuvo kuuluu.

Opas tehtiin Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa hankkeessa, ja nuoret olivat itse mukana miettimässä hyviä pelisääntöjä. 

ABC-asemille kokoontuu paljon nuoria, koska ne ovat monella paikkakunnalla iltaisin ja viikonloppuisin ainoita auki olevia paikkoja. Asemille kokoontuu joskus mopomiitteja, jopa satojen mopoilijoiden kokoontumisajoja.

Oppaassa neuvotaan jopa, kuinka toimia jos asemille hakeutuu lapsia ja nuoria hakemaan suojaa esimerkiksi vaikeuden kotiolojen takia.

Kaupallisten tilojen merkitys näkyy yleisemminkin entistä enemmän nuorten vapaa-ajanvietossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?