Öljylaatujen hintaerot suurimillaan yhdeksään kuukauteen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Öljylaatujen hintaerot revenneet isoiksi

Yhdysvaltain markkinoiden keskeisen WTI-raakaöljyn ja Euroopaasa enemmän seuratun Pohjanmeren Brent-öljyn tynnyrihintojen ero on liikkunut viime aikoina jopa 20 dollarissa, korkeimmillaan yli yhdeksään kuukauteen.

17.8.2012 19:00 | Päivitetty 17.8.2012 19:00

Öljylaatujen hintaeron kehitys on päinvastainen pankkijätti Goldman Sachsin ennusteeseen nähden, jonka mukaan hintaeron on arveltu laskevan kolmen kuukauden aikana viiteen dollariin barrelilta. Ennuste julkaistiin jo huhtikuussa. Hintaeron takana ovat tuotannon epävarmuudet niin pohjoisilla merialueilla kuin Iranissa.

– Brent-laadun hinnassa on vääristymää ylöspäin, kun taas WTI-laadussa hinta on vinoutunut alaspäin. WTI-öljyä tuotetaan luotettavasti suuria määriä, ja kysyntä pysyy maltillisena. Brent-laadussa hintaa nostaa kunnostustyöt Pohjanmerellä ja Lähi-Idän geopoliittiset riskit, Commerzbankin raaka-ainetutkimuksen johtaja Eugen Weinberg toteaa.

Goldman Sachs kuitenkin pitää voimassa ennusteensa hintaeron kaventumisesta. Pankin mukaan uusi Oklahoman ja Texasin rannikon välinen öljyputki tulee lisäämään WTI-laadun vientimääriä ja sitä kautta laskemaan öljylaatujen välistä hintaeroa.

Pohjanmeren Brent-öljyn lokakuun tilaukset olivat perjantaina New Yorkissa 1,1 prosentin laskussa 113,96 dollarissa, kun WTI-laadun tynnyrihinta liikkui lähes muuttumattomana 95,8 dollarissa. Hintaero oli 18,16 dollaria. Syyskuun öljytoimituksissa hintaero päätyi 21,3 dollariin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?