Moventas-yhtiöt fuusioituvat

Tuuliturbiineja valmistava Moventas Wind ja teollisuusvaihteisiin keskittynyt Moventas Santasalo yhdistyvät elokuun lopulla Moventas Gearsiksi. Santasalo pysyy jatkossakin teollisuusvaihteiden tuotemerkkinä.

| Päivitetty

– Yhtiönä meille on nyt tärkeintä kokea olevamme yksi määrätietoinen tiimi, joka katsoo tulevaisuuteen. Teemme lujasti töitä, jotta pääsemme kasvutavoitteisiimme, yhtiön toimitusjohtaja Mikael Laine toteaa tiedotteessa.

Moventas Gearsin tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihtonsa vuoden 2015 loppuun mennessä.

Operatiivisia toimintoja keskitetään Jyväskylän Rautpohjan ja Etelä-Keljon tehtaisiin. Fuusiolla ei ole yhtiön mukaan henkilöstö- tai liiketoimintavaikutuksia, eikä se vaikuta ulkomaisten tytäryhtiöiden toimintaan.

Moventas Santasalo ilmoitti huhtikuussa Karkkilan tehtaansa sulkemisesta, mikä merkitsi töiden loppumista 171 työntekijältä. Tehtaan tuotanto on määrä siirtää yhtiön Jyväskylän tehtaille vuoden loppuun mennessä.

Moventas Wind puolestaan kertoi joulukuussa vähentävänsä 120 henkilötyövuotta, joista 62 on suoria irtisanomisia.

Tuulivoima- ja teollisuusvaihteiden valmistaja ja huoltoyhtiö Moventaksen tytäryhtiöt Moventas Wind ja Moventas Santasalo hakeutuivat viime vuoden kesäkuussa yrityssaneeraukseen alentuneen kysynnän johdosta. Emoyhtiö Moventas jätti samalla konkurssihakemuksen.

Moventas on osa kansainvälistä teollisuusryhmää Clyde Blowersia. Clyde Blowers ilmoitti viime vuoden lopussa ostavansa sekä Moventas Windin, että Moventas Santasalon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?