Uusi kiinteistörahasto sijoittaa 250 milj. euroa kotimaisiin toimitilakohteisiin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Uusi rahasto sijoittaa 250 miljoonaa toimitiloihin

Uusi kotimaisiin kiinteistökohteisiin sijoittava rahasto aloittaa toimintansa tänään. VVT Property Fundin tavoitteena on investoida noin 250 miljoonaa euroa sekä rakennettaviin että olemassa oleviin toimitilakohteisiin.

13.8.2012 10:58 | Päivitetty 13.8.2012 11:01

Rahasto sijoittaa kasvukeskusalueilla sijaitseviin erityyppisiin toimitiloihin.

– Olemme olleet tyytyväisiä edelliseen vastaavan kaltaiseen kiinteistörahastoon, jota NV Kiinteistösijoitus hallinnoi, rahastoa hallinnoivan VVT Kiinteistösijoituksen hallituksen puheenjohtaja Risto Murto sanoo tiedotteessa.

VVT Property Fundin sijoittajina ovat eläkeyhtiö Varma, Valtion Eläkerahasto ja Tradeka-sijoitus.

Uusi rahastoon NV:n jatke

NV Kiinteistösijoituksen ja VVT Property Fundin toimitusjohtaja Pekka Korhonen sanoo Taloussanomille, että käytännössä VVT Property Fund jatkaa NV Kiinteistösijoituksen uussijoitustoimintaa. Vanhassa rahastossa Tradeka-sijoituksen sijaan kolmas osapuoli on Nordea Henkivakuutus Suomi, muuten sijoittajajoukko on sama.

Molemmat sijoitusrahastot VVT Property Fund ja NV Property Fund ovat yhtiömuodoltaan kommandiittiyhtiöitä. Rahaston tuottamat voitot tuloutuvat sijoittajalle suoraan toisin kuin osakeyhtiössä, Korhonen kertoo.

Varma harjoittaa myös suoraa sijoitustoimintaa. Mikä on sijoittajien hyöty kiinteistösijoitusrahastosta?

– Varman intressi on hyödyntää velkavipua. Tätä kautta mahdollista tehdä rahastomuotoisia sijoituksia, Korhonen sanoo.

– Valtio Eläkerahastolla on puolestaan periaatelinjaus, että he eivät tee muuta kuin rahastosijoituksia. Heillä ei ole ollenkaan suoria sijoituksia.

Tradekan intressiksi hän uskoo sen, että yhtiö pääsee pienemmällä osuudella mukaan useampiin kohteisiin.

Korhonen sanoo, että NV ei hanki uusia kohteita, vaan nykyinen kanta pidetään.

– Uusi rahasto on vain NV:n uushankinnan jatkamista toisessa muodossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?