Uusi palvelu haluaa herätellä mediakenttää

Julkaistu:

Verkkouutisia uudella tavalla järjestelevä Scoopinion aukeaa tänään kaiken kansan käyttöön. Yhtiö ei koe itseään tavalliseksi start-upiksi. "Meillä on missio kovan journalismin tukemisessa", yksi Scoopinionin perustajista sanoo.

Scoopinion arvioi käyttäjien lukutapojen perusteella, kuinka kiinnostava verkkoon laitettu uutis- tai ajankohtaisjuttu on. Jutun kiinnostavuutta ei arvioida klikeillä, vaan muun muassa jutun parissa käytetyn ajan perusteella.

Scoopinion suunnittelee tekevänsä rahaa tiedolla, joita palvelu saa käyttäjistään. Yhtiö voi suositella esimerkiksi talouslehden tilaamista talousasioista kiinnostuneelle käyttäjälle tai maksullisen matkareportaasin ostamista lukijalle, joka on kiinnostunut matkailusta.

 – Emme kuitenkaan näe itseämme tavallisena start-up-yrityksenä. Meidän tavoitteemme ei ole tehdä vain liiketoimintaa vaan herätellä mediakenttää pois mainonnan klikkiperusteisesta mittauksesta kohti luettavampaa journalismia, Johannes Koponen, yksi palvelun viidestä perustajasta, sanoo.

– Meillä on missio kovan journalismin tukemisessa. Kannattavan liiketoiminnan myötä toiminta on myös kestävää, hän jatkaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Monet verkkolehdet pyrkivät mahdollisimman suureen kävijämäärään, ja se näkyy myös juttujen otsikoinnissa. Korkeat kävijämäärät auttavat verkkolehtiä kasvattamaan mainostuloja.  

Koponen huomauttaa, että isomman käyttäjämäärän myötä yhtiö voi myös myydä tietoja ihmisten lukukäyttäytymisestä mediataloille ja tutkimusyhtiöille.

”Rahoittajat
soittelee”

Scoopinion voitti viime vuoden syyskuussa 250 000 euroa Helsingin Sanomien Uutisraivaaja-kisasta. Koposen mukaan palkintosumma turvaa yrityksen rahoituksen toistaiseksi, mutta ulkopuolisen sijoittajan hankkiminenkin tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa. Kiire ei kuitenkaan ole.

– Sijoittajat soittelevat jo, mutta emme ole vielä keskustelleet heidän kanssaan. On paljon helpompi neuvotella, kun voi näyttää tietoja Scoopinionin käyttäjistä ja tulovirroista, Koponen sanoo.

Hän ei halua eritellä, mitkä tai millaiset sijoittajat palvelua ovat lähestyneet. Hän tyytyy kuvailemaan yhteyttä ottaneita sijoittajia ”mukavan oloisiksi”.

Käytännössä palvelun saa käyttöönsä asentamalla selainlisäkkeen joko Googlen Chrome- tai Mozillan Firefox-selaimeen. Lisäke mittaa muun muassa jutun parissa vietettyä aikaa, jonka perusteella palvelu suosittelee juttuja muille käyttäjille. Lisäksi palvelua voi käyttää suoraan verkkosivustolta.

Taloussanomat, Digitoday ja It-viikko ovat Helsingin Sanomien tavoin osa Sanoma-konsernia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    8. 8

      Metsäteollisuus: Neuvotteluja Paperiliiton kanssa jatketaan perjantaina

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      Suomen Pankin Rehn: Euroalueen kansalliset talletussuojat ovat riittämättömiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    9. 9

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    10. 10

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”