"On vaikea irtisanoa porukkaa enää mittavasti"

Autoala on ahdingossa, ja ainakin kolme autokauppaa on jo irtisanonut työntekijöitään. Autoalan nokkamiehen Pekka Rissan mukaan suuriin henkilöstövähennyksiin ei ole kuitenkaan varaa. Toiminta on jo tehostettu äärimmilleen. Jos yleinen taloustilanne ei parane, keväällä moni autokauppa tekee konkurssin.

| Päivitetty

Autoalan työnantajia edustavan Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissan mukaan alan yrityksillä ei ole varaa suuriin henkilöstönvähennyksiin. Hänen mukaansa yt-neuvotteluita on käyty ympäri Suomea, mutta autokaupat pyrkivät pikemmin lomauttamaan kuin irtisanomaan työntekijöitään.

– Joitakin irtisanomisia on ollut pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Suomessa, mutta kulusäästöjä on haettu enemmän lomautusten kautta. Se perustuu faktaan, joka opittiin edellisessä lamassa. Kun autoalalle on koulutettu työntekijöitä, heistä pyritään pitämään loppuun asti kiinni. Kun jonain päivänä nousu lähtee taas käyntiin, uusia työntekijöitä ei tarvitse hakea ensin koulutettavaksi, Rissa kertoo.

Tänä vuonna autokauppaa on hidastanut talouden epävarmuuden lisäksi huhtikuussa voimaanastunut autovero. Autoalan Tiedotuskeskus tosin uskoo veron vaikutuksen jo hälvenneen. Talouden epävarmuus voi sen sijaan jatkua pitkään, eikä autokaupan noususta ole takeita.

– Autokaupalla on haastavat ajat edessä. Autokanta Suomessa alkaisi uudistua, kun myytäisiin uusia henkilöautoja vähintään 140 000 kappaletta vuodessa, mikä olisi hyvä taso myös autoliikkeille, Rissa sanoo.

Tämän hetken myyntivauhti veisi alle 110 000 auton vuosimyyntiin.

– Olemme nyt uusien autojen myynnin osalta pohjalla. Uskon, että kauppa alkaa kiihtyä elo–syyskuussa.

Entä jos automyynti ei tokene?

– Ala on aikanaan tehostanut toimintaansa jo paljon. On vaikea irtisanoa porukkaa enää mittavasti. Jos siihen on tarvetta, joudutaan silloin järjestelemään varmasti myös liiketoimintoja, myydään esimerkiksi liiketoimintoja jollekin taholle, Rissa sanoo.

– Jos Euroopan talous vetää käsijarrun vielä tiukemmalle syksyn aikana, saattaa se aiheuttaa alalle pahimmillaan jopa joitakin konkursseja ensi vuoden aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?