Nokia sulkee kaksi myyntikeskustaan Kiinassa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nokia sulkee puolet Kiinan myyntikeskuksistaan

Sulkemiset liittyvät kesäkuussa ilmoitettuihin jättileikkauksiin.

13.7.2012 8:04 | Päivitetty 13.7.2012 15:12

Matkapuhelinyhtiö Nokia sulkee kaksi neljästä alueellisesta myyntikeskuksestaan Kiinassa. Toimi liittyy yhtiön kesäkuussa ilmoittamiin uudelleenjärjestelyihin, joilla tavoitellaan mittavia säästöjä.

– Kesäkuun 14. päivänä tehdyn ilmoituksen ja suunniteltujen muutosten vuoksi tarkastelemme uudelleen liiketoimintamme joitakin osia Kiinassa, Nokian Pekingin-tiedottaja Anna Shipley sanoi uutistoimisto Bloombergille.

Shipleyn mukaan myyntikeskusten sulkeminen vähentää työpaikkoja, mutta hän ei kertonut kuinka moni saa lähteä.

Shanghain ja Chengdun keskusten sulkemisen jälkeen Nokia keskittää myyntitoimintansa pohjoisessa Kiinassa sijaitsevaan Pekingiin ja etelän Guangzhouhun.

Nokia ilmoitti kesäkuussa sulkevansa toimipisteitään ja leikkaavansa maailmanlaajuisesti jopa 10 000 työpaikkaa, kun se yrittää vyönkiristyksellä saada yhtiötä kilpailukykyisemmäksi paremmin menestyviä Applea ja Samsungia vastaan.

Nokia toimitti tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä hieman yli kaksi miljoonaa Lumia-älypuhelinta, kun esimerkiksi Applen onnistui myydä samassa ajassa 35,1 miljoonaa iPhonea. Samsung on puolestaan tahkonnut toisella neljänneksellä julkaisemallaan Galaxy S3 -puhelimellaan erittäin hyvää tulosta.

Samsung ohittikin Nokian maailman suurimpana matkapuhelinvalmistajana vuoden alkupuolella, tutkimusyhtiö IDC sanoi toukokuussa. Nokian osuus maailmanmarkkinoista on IDC:n mukaan 20,8 prosenttia, kun Samsungilla on jo 23,5 prosenttia. Tuottoisimmissa älypuhelimissa Samsungin ja Applen ylivoima on vielä paljon musertavampaa.

Nokia ilmoittaa toisen vuosineljänneksen tuloksestaan ja näkymistään ensi viikon torstaina. 

(Oikaisu: Uutistoimisto Bloomberg korjasi myöhemmin kyseen olevan myynti-, eikä jakelukeskuksista.)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?