Veikon Kone lyö lapun luukulle – sata vaille töitä

Julkaistu:

Kodinkonekauppaketju Veikon Kone lopettaa toimintansa kannattamattomana. Lopetuksen myötä noin 100 työntekijää jää vaille töitä.


Veikon Kone lopettaa toimintansa. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että Veikon Kone ja sen omistaja TeliaSonera Finland etsivät yhtiölle jatkaa yli vuoden ajan.

Kesäkuussa puolivälissä Veikon Kone myi viisi myymäläänsä Expert ASA:lle, mutta lopuille myymälöille ei ole löytynyt ostajia.

– Kodintekniikka-alan liiketoimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti kuluttajakäyttäytymisen muutoksen, kiristyneen hintakilpailun, digitaalisten tuotteiden rajun hintaeroosion sekä verkkoasioinnin kasvun myötä, Veikon Koneen toimitusjohtaja Markku Saranpää sanoo tiedotteessa. 

– Toimialan vähittäiskauppojen liiketoimintaan haasteita ovat lisänneet myös hypermarkettien kasvanut panostus kodintekniikkatuotteiden myyntiin ja markkinointiin. Etsimme pitkään ostajaa myymälöille, mutta emme valitettavasti onnistuneet tässä täysin, hän jatkaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Veikon Koneella on 11 myymälää, jotka sijaitsevat Espoossa, Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Raumalla, Rovaniemellä, Seinäjoella ja Vantaalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    8. 8

      Kauppalehti: Moni ex-kansanedustaja nostaa tuhansia euroja sopeutumiseläkettä ja on mukana menestyvässä yrityksessä

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      Kommentti: Sopeutumiseläkkeistä viis – eläkejärjestelmä on antelias kaikille hyvätuloisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää