Fedin Bullard on huolissaan USA:n lainakorkojen alhaisuudesta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

"USA:n korkojen alhaisuus on huolestuttavaa"

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin James Bullard on huolissaan siitä, että Yhdysvaltain valtionlainojen korkot ovat ”epätavallisen alhaiset”. Hänen mukaansa Fed on tehnyt kaikkensa tilanteen korjaamiseksi ja saanut aikaiseksi joukon edistysaskeleita.

James Bullard

25.6.2012 10:29 | Päivitetty 25.6.2012 10:26

Bloomberg-TV:ssä perjantaina haastatellun Fedin St- Louisin aluepankin johtajan James Bullardin mukaan asunnonostajilla on nyt mahdollisuuksia ja varaa ostaa asunto. Hän arvioi myös työmarkkinoiden kohenevan maltillisesti.

Bullard arvioi, että jos Euroopassa sattuisi ”reaktorisydämen sulaminen” – mitä hän  ei usko tapahtuvan – Fed saattaisi lisätä likviditeettiä. Kauhuskenarion sijaan Bullard ennustaa Euroopan taloudelle pitkää matalasuhdannetta.

Yhdysvaltain parin prosentin talouskasvu on Bullardin mielestä niin hyvä kuin voi kuvitella.

Bullardin kollega Fedin Richmondin aluepankin johtaja Jeffrey Lacker puolestaan sanoi perjantaina, että hän äänesti ”operaatio Twistin” jatkamista vastaan. Hän uskoo, että toimi ei auta taloutta merkittävästi, mutta voi kiihdyttää inflaatiota.

Twistissä on tarkoitus korvata lyhyitä velkakirjoja pidemmillä, minkä pitäisi painaa pitkiä korkoja edelleen alaspäin. Operaation piti päättyä tässä kuussa, mutta Fed päätti jatkaa sitä vuoden loppuun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?