Euroalueen talous junnasi paikallaan – taantumaa ei tullut - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Euroalueen talous junnasi paikallaan

Euroalueen bruttokansantuote supistui tammi-maaliskuussa 0,1 prosenttia vuotta aiemmasta, käy ilmi Euroopan unionin (EU) tilastokeskuksen Eurostatin tänään julkistamista tarkistetuista tiedoista.

6.6.2012 13:15 | Päivitetty 6.6.2012 14:33

Euroalueen talouskasvu pysähtyi alkuvuonna. Valuutta-alueen taloutta tuki etenkin Euroopan suurimman kansantalouden Saksan vahva talouskasvu, mikä riitti peittämään alleen miinusmerkkisen talouskehityksen velkakriisin kovimmin koettelemissa maissa.

EU:n tilastoviraston Eurostatin tänään julkistamien tarkistettujen lukujen mukaan 17 euromaan yhteenlaskettu kansantuote pysyi tammi-maaliskuussa samalla tasolla kuin edeltävällä neljänneksellä eli viime vuoden loka-joulukuussa. Tämä oli myös viraston toukokuinen alustava arvio.

Loka-joulukuussa kansantuote supistui 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Euroalue vältti näin taantuman. Taantuma on määritelty tilanteeksi, jossa kansantuote supistuu kahden peräkkäisen neljänneksen ajan.

Verrattuna viime vuoden tammi-maaliskuuhun eurotalous supistui 0,1 prosenttia. Eurostatin alustava arvio oli nollakasvu. Loka-joulukuussa vuosikasvua oli vielä 0,7 prosenttia.

– Odotan, että eurotalous supistuu taas kuluvalla neljänneksellä viennin ja investointien vähentyessä. Taantuman riski on kasvanut, ja epävarmuus painaa talousluottamusta, Gerd Hassel, BHF Bankin ekonomisti Frankfurtista kommentoi uutistoimisto Bloombergille.

Euromaiden vienti väheni tammi-maaliskuussa prosentin loka-joulukuusta. Yritysten investoinnit supistuivat 1,4 prosenttia. Rakennusteollisuudessa tuotanto pieneni 1,1 prosenttia. Yksityinen kulutus ei kasvanut lainkaan.

Suomen kasvueuromaiden huippua

Saksassa bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 0,5 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Suomessa vastaava kasvulukema oli 0,8 prosenttia eli euroalueen huippua.

Espanjassa talous supistui 0,3 prosenttia ja Italiassa 0,8 prosenttia. Kreikasta ei ole saatavissa neljännestason lukuja. Vuosivertailussa Kreikan kansantuote kutistui kuitenkin rankasti eli 6,2 prosenttia, Eurostatin luvuista ilmenee.

EU:n komissio arvioi viime kuussa julkistamassaan talousennusteessa, että euroalueen talous supistuu 0,3 prosenttia tänä vuonna, mutta kääntyy ensi vuonna prosentin kasvuun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?