Ex-nokialaiset löytävät töitä pk-yrityksistä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisista pienistä ja keskisuurista yrityksistä on tullut entisten Nokian työntekijöiden pelastus.


Entisistä Nokian työntekijöistä 650–850 on onnistunut löytämään itselleen uusia töitä, ilmenee tiistaina julkistetusta Aalto-yliopiston tekemästä ohjelmistoyrityskartoituksesta.

Nokialaisten uusi työpaikka on löytynyt pienistä ja keskisuurista yrityksistä, sillä suurilla yhtiöillä on ollut tarjota töitä niukasti. Isot it-yhtiöt ovat tehostaneet toimintojaan ja siirtäneet alihankintaa ulkomaille.

– Haasteena on se, että kerralla tulee paljon vapaata työvoimaa markkinoille, johtaja Jukka Viitasaari Teknologiateollisuudesta sanoo Nokian-klusterin tilanteesta.

Nokian rakennejärjestelyissä ilman töitä on jäänyt 3 400 osaajaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viitasaaren mukaan Nokia bridge-ohjelma on jo tuottanut tulosta. Entiset nokialaiset ovat perustaneet innokkaasti yrityksiä. Nokialaisten perustamia yrityksiä on noin 180. Tyypillinen entisen nokialaisen perustama yritys työllistää usein perustajan lisäksi toisen nokialaisen.

Ohjelmistoyrityskartoituksen mukaan ex-nokialaisten arvostus työmarkkinoilla on viime vuosina jonkin verran heikentynyt.

Entistä harvempi it-alan yritys on valmis heti palkkaamaan ex-nokialaisia. Entisissä nokialaisissa ei enää nähdä sellaista erikoisosaamista, jota kannattaisi hankkia.

Kun vuosi sitten kyselyssä 30 prosenttia vastaajista näki, että Nokian entisissä työntekijöissä on erityisosaamista, nyt näitä vastaajia oli 25 prosenttia.

– Nokialainen kelpaa nyt työmarkkinoilla siinä missä muutkin, tutkimuspäällikkö Mikko Rönkkö pelkistää.

Nokian ja isojen it-yhtiöiden kompuroinnista huolimatta suomalaisella it-alalla pyyhkii ohjelmistokartoituksen perusteella hyvin. It-ala kasvoi viime vuonna 8 prosenttia. Alan kasvusta ja kannattavuudesta pitivät huolen pienet  ja keskisuuret yritykset.

Lisäksi yritysten kannattavuus on parantanut tänä vuonna ja näkymät ovat hyvät. Yritykset pitävät tämän vuoden näkymiä viime vuotta parempina.

Vuosittaiseen ohjelmistoyrityskartoitukseen osallistui 421 vastaajaa. Kysely tehtiin tänä keväänä. Tutkimuksen on tehnyt Aalto-yliopisto Perustieteiden korkeakoulun ohjelmistoliiketoiminnan tutkimusryhmä. Tutkimusta rahoitti Tekes.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    2. 2

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    3. 3

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    4. 4

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    5. 5

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    6. 6

      Jarmo, 47, halusi yllättää vaimonsa konserttilipuilla – linkin klikkaaminen johti rankkaan rahanmenoon

    7. 7

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    8. 8

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    9. 9

      Kaupan ala haluaa viinit ruokakauppoihin jo seuraavalla vaalikaudella

    10. 10

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    2. 2

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    6. 6

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    7. 7

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    8. 8

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    9. 9

      Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti paisui – alkoholin kulutus kasvoi vain vähän

    10. 10

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    4. 4

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    5. 5

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    6. 6

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    9. 9

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    10. 10

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    11. Näytä lisää