Ehdotus: Työmatkojen verohelpotukset pienemmiksi

Julkaistu:

Sekä yksityisen että julkisen kulutuksen täytyy muuttua, jotta Suomi täyttää tavoitteensa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi vuoteen 2020 mennessä, valtioneuvosto sanoo tiedotteessaan.


Hallituksen asettama kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmaa (KULTU) uudistava työryhmä on tänään jättänyt ehdotuksensa Vähemmästä viisaammin ympäristöministeri Ville Niinistölle (vihr.).

Työryhmän mielestä taloudellisia ohjauskeinoja on tulevaisuudessa käytettävä entistä viisaammin. Näistä keinoista työryhmä mainitsee ajoneuvoveron porrastuksen, joka on ohjannut autonostajia vähäpäästöisempiin malleihin.

– Jatkossa kuitenkin pitää verottaa auton käyttöä sekä uudistaa liikenteen verotuskäytäntöjä ympäristösuojeluun kannustavaksi, muun muassa rajoittamalla maksutonta pysäköintiä, kilometrikorvauksia ja työmatkojen verohelpotuksia sekä tekemällä työsuhdematkalipun käyttöönotto houkuttelevaksi työntekijälle, työryhmä sanoo valtioneuvoston tiedotteessa.

Työryhmän tehtävänä oli ehdottaa, miten kulutuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä ja muita ympäristöhaittoja leikataan ja miten samalla parannetaan elämänlaatua ja löydetään uusia mahdollisuuksia vihreälle taloudelle ja työpaikkojen syntymiselle. Lisäksi työryhmän tavoitteena on ollut edistää materiaali- ja energiatehokkuutta julkisella sektorilla, yrityksissä ja kotitalouksissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

KULTU-ohjelma keskittyy julkiseen kulutukseen sekä asumiseen, ruokailuun ja liikkumiseen, jotka tuottavat yli 70 prosenttia kaikista kotitalouksien elinkaaren aikaisista ilmastovaikutuksista ja yli puolet muista ympäristövaikutuksista. Suomessa sekä kasvihuonekaasupäästöt että luonnonvarojen kulutus henkilöä kohti ovat työryhmän mukaan kansainvälisesti verrattuna korkeat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    3. 3

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      HS: Pankkien väliset tilisiirrot nopeutuvat maaliskuussa

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    10. 10

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää