Viranomainen: Talvivaaralle tiukemmat päästörajat

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaivosyhtiö Talvivaaran päästöjä koskevia rajoituksia aiotaan tiukentaa vuoden lopussa, kertoo ympäristöviranomainen.


Kaivosyhtiö Talvivaaraa uhkaavat vuoden lopulla tiukemmat päästösäädökset, jotka voivat lisätä kaivoksen toiminnan kustannuksia.

– Joitakin päästösäädöksiä tiukennetaan vuoden lopussa. Heidän päästönsä eivät vieläkään vastaa voimassaolevaa ympäristölupaa, ympäristöneuvos Sami Koivula Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta kertoi.

Talvivaaran sulfaatti- ja mangaanipäästöt ovat saaneet viime aikoina paljon julkisuutta. Yhtiön johdosta on tähdennetty, että purkuvesien sulfaatti- ja mangaanipitoisuudet ovat pienentyneet selvästi viime vuodesta.

– Odotan uusien päästörajojen olevan järkeviä ja ottavan huomioon sekä ympäristön että toimintamme edellytykset, Talvivaaran hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä sanoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Perä ei halunnut arvioida, paljonko tiukemmat päästörajat lisäävät kustannuksia. Hän kertoi, ettei ”ole huolissaan” kaivoksen sulkemisuhasta.

Ympäristöministeri Ville Niinistö totesi huhti-toukokuun vaihteessa, että Talvivaaran kaivos saa vuoden loppuun saakka aikaa alentaa päästöjään. Jos päästöjä ei tähän mennessä saada kuriin, voi kaivoksen toiminnan keskeyttäminen olla yksi mahdollisuus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    7. 7

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    8. 8

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      Kommentti: Sopeutumiseläkkeistä viis – eläkejärjestelmä on antelias kaikille hyvätuloisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    7. 7

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää