Brittiläinen The Telegraph -lehti kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan alueilla, jolla on laajoja tuulivoimapuistoja, ilmasto voi lämmetä paikallisesti.
Lehden mukaan tilanne korostuu öisin, kun auringon laskettua maa jäähtyy. Tuulivoimapuistoissa tuulimyllyt kuitenkin sekoittavat ilmakerroksia, jolloin lämpimämpää ilmaa työntyy lähemmäs maata.
Tutkimus on tehty Texasissa, jossa sijaitsee maailman neljänneksi suurin tuulivoimapuisto. Alun perin tiedelehti Naturessa julkaistujen New Yorkin yliopiston tutkijoiden mittausten mukaan lämpötila nousi merkittävästi, jopa 0,72 celsiusastetta vuosikymmentä kohden.
Tutkijat vertasivat lämpötiloja tuulivoimapuistossa ja lähialueilla sen ulkopuolella.
Professori Peter Lund Aalto-yliopistosta ei tunne kyseistä tutkimusta. Hänen mukaansa ei kuitenkaan ole mahdotonta, että pörräävät tuulimyllyt aiheuttavat muutoksia alueen mikroilmastoon.
– Voisin kuvitella, että muutokset ovat aika paikallisia, hän lisää.
Lund muistuttaa, että sama ilmiö tapahtuu rakennetussa ympäristössä. Kaupungeissa on useita asteita lämpimämpää kuin ympäröivällä maaseudulla. Samoin ydinvoimaloiden lauhdevedet lämmittävät ilmastoa paikallisesti. Lund arvioi, että niiden vaikutus voi olla selvästi suurempi kuin tuulivoimaloiden vaikutus.
Sana ilmastomuutosjohtaa tässä harhaan
Tutkimusta johtanut New Yorkin Ilmakehätieteiden ja ympäristötieteiden laitoksen apulaisprofessori Liming Zhou huomauttaa The Telegraph -lehdessä, että mitattu lämpötilan muutos on paljon pienempi kuin ihmisen muun toiminnan maailman ilmastolle aiheuttama vaikutus.
Myös Lund pitää sanaa ilmastomuutos tässä yhteydessä harhaanjohtavavana. Hän ei usko, että tuulivoima edistäisi maailmanlaajuista ilmastomuutosta.
Lund muistuttaa, että Tanskassa tuulivoimaa on hyödynnetty laajalti 20–30 vuotta, eikä siellä ole havaittu tällaisia ongelmia.