Verokarhu uhkaa kerätä passit pois velkaisilta amerikkalaisilta

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvalloissa on vireillä uusi laki, joka antaisi viranomaisille mahdollisuuden kerätä passit pois kansalaisilta, joille on kertynyt maksamattomia veroja vähintään 50 000 dollarin edestä. Summa vastaa vajaata 38 000 euroa.


Vireillä olevan lakiehdotuksen pääosassa on liittovaltion rahoitus teiden rakennukseen ja tieturvallisuuteen. Siihen sisältyy kuitenkin myös kohta, jonka mukaan viranomaisilla on oikeus mitätöidä passi verovelkaisilta kansalaisilta. Passin mitätöimiseen riittäisi veroviranomaisen ilmoitus.

Lakiin sisältyisi myös vaatimus, että jokaiseen ajoneuvoon pitäisi vuodesta 2015 lähtien asentaa laite, joka tallentaa olinpaikka- ja muita tietoja. Tietoja voitaisiin käyttää esimerkiksi onnettomuuksien selvittämiseen.

Yhdysvaltojen kongressin toinen kamari senaatti hyväksyi lain maaliskuussa. Toinen kamari edustajainhuone ei ole hyväksynyt esitystä, vaan asia on edelleen kongressin käsittelyssä. Politico-lehden mukaan edustajainhuone on nimeämässä asian käsittelyyn neuvottelijoita tänään torstaina.

Lakiehdotus on herättänyt Yhdysvalloissa laajaa ihmetystä. Perustuslakiin perehtynyt juristi arvioi Fox Business -televisiokanavan haastattelussa, että passien mitätöiminen verovelallisillta olisi perustuslain vastaista ja ylittäisi veroviranomaisten toimivallan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    5. 5

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    6. 6

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    9. 9

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    10. 10

      Valiokunta linjasi: Turvemailta korjattu puu kestävää bioenergiaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    6. 6

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää